Mäki-Punto oy:lle lisää kapasiteettia broilerituotantoon

0
Mäki-Punto oy:n broilerituotannon kapasiteetti yli tuplaantui uuden hallin valmistumisen myötä. Anna Mäki-Punto ja Tuomas Touru olivat järjestelemässä hallin avajaisia.

LOIMAA Loimaan Kauhanojalla sijaitseva Mäki-Punto oy on saanut valmiiksi uuden broilerituotantoon tarkoitetun hallin. Se on korvaava investointihanke, jolloin kaksi vanhaa osastoa poistui tuotannosta.

Uuden hallin rakentaminen alkoi viime vuoden marraskuussa, ja avajaisia vietettiin maanantaina 11. elokuuta. Rakentamiseen kului aikaa runsaat puoli vuotta. Avajaisissa olivat paikalla Mäki-Punto oy:stä Anna Mäki-Punto ja Tuomas Touru.

– Uuden kasvattamon pinta-ala on yli 2 000 neliömetriä. Kerralla sinne otetaan aina kasvatettavaksi 35 000 broileria. Yhteensä Mäki-Punto oy:llä on nyt kasvattamoiden pinta-alaa 3 600 neliömetriä, ja kasvatuksessa voi olla kerrallaan 64 000 broileria, Touru kertoo.

Broilerien kasvatusaika on noin viisi viikkoa eli 36 vuorokautta. Kaikki oheistoiminta asettaa kuitenkin omat rajoituksensa, joten vuositasolla voidaan broilereita kasvattaa noin 6,5 erää.

– Yksi kierto vie aikaa noin kaksi kuukautta. Siihen sisältyy paitsi broilerien kasvatus, myös sen jälkeinen turvepehkun poistaminen, lattioiden pesu, kuivaus ja uuden turvepehkun ajaminen, Mäki-Punto luettelee.

Käytännössä parin kuukauden kierto tarkoittaa uuden kasvattamon osalta vajaan 230 000 broilerin tuotantomäärää vuodessa, kun se koko Mäki-Punto oy:n kasvattamokapasiteetilla on yli 400 000. Onnistuneelle broilerituotannolle on tärkeää se, että olosuhteet broilerihallissa säätyvät lintujen iän ja kasvatusajankohdan mukaan. Ilmanlaatu ja lämpötila pyritään pitämään jatkuvasti optimaalisina.

– Niitä valvotaan tietokoneohjatulla olosuhdeseurannalla. Hallin lämmitys toteutetaan hakkeella, Touru kertoo.

Mäki-Punto oy on HKFoods oyj:n sopimustoimittaja Kariniemen tuotemerkillä. Broilerituotanto on Suomessa muiden maataloustuotteiden tapaan erittäin tarkasti valvottua toimintaa.

– Pätevyys pitää olla niillä, jotka broilerihallissa työskentelevät. Pitää myös noudattaa monia kotieläimiä ja niiden pitämistä määritteleviä lakeja ja asetuksia, joita on annettu esimerkiksi eläinten hyvinvointiin liittyen. Salmonellaseurantaa tehdään jokaisesta erästä. Suomessa broilerituotanto on korkealla tasolla, ja tietoa ja taitoa voidaan jakaa tarvittaessa myös jopa ulkomaille. Itse asiassa tietoa vaihdetaankin jo tällä hetkellä eri Euroopan maiden välillä esimerkiksi broilernet-hankkeessa. Meillä on yleensäkin kaikki maataloustuotanto erittäin hyvällä mallilla. Se antaa motivaatiota tuottamiseen, koska tiedämme, että pystymme tarjoamaan suomalaisille terveellistä ja puhdasta ruokaa, Touru mainitsee.

Juha Lahti

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän