Se mikään talkkuna ole, vaan piapo. Viiliin tehtynä. Ensin syön kermakerroksen, sitten lisään hitusen sokeria ja tottuneesti sopivan määrän jauhoja. Hellepäivän pelastaja jo lapsuudessa, kun mitään ei tee mieli, mutta jotain pitää syödä.
Piapojauhojen osto on tarkka homma. Ei missään nimessä liian tummia, eikä mitään hernettä tai muuta ylimääräistä joukossa, vaan pelkkää kauraa, mieto savun maku saa olla.
Piapo vie lapsuuteen. Ennen kouluikää olin usein päivät hoidossa isovanhempieni luona. Mummi ja isoisä asuivat koko ajan pienenevän hiekkatien viimeisessä talossa. Niistä ajoista on hyviä muistoja. Tai no, naapurin lehmiä pelkäsin. En tiennyt, että piikkilanka-aidan toisella puolella ne seurasivat kulkuani ihan liian lähellä ihan vaan uteliaisuuttaan, eivätkä siis aikoneet hyökätä kimppuuni.
Kuulun heihin, joilla on vahvoja maku- ja hajumuistoja. Mummin tykönä ei tavallisesti ollut karamellejä tai sitten ne oli minulta hyvin piilotettu. Isoisän väkevät Eucamenthol-pastillit laskettiin karkiksi vain äärimmäisessä epätoivossa.
Joskus mummi teki sokerikurkkuja, lohdutukseksi pahimpaan makeannälkään. Ihmettelin joka kerta, miten hän sai veitsellä leikattua niin tosi ohuita siivuja. Niitä aseteltiin tassille, päälle ripoteltiin hiukan sokeria ja komeus hetkeksi jääkaappiin. Kuin taikaiskusta sokeri suli märkien kurkkusiivujen päälle tehden niistä makeita. Kylmänä ne oli hyviä. Tätä makumuistoa en ole halunnut sen koommin testata. Ei pysty. Säilyköön ihanana lapsuusmuistona.
Luin jostain, että useimmilla meistä on joku ”lohturuoka”. Käsittääkseni sillä tarkoitetaan makua, joka vie johonkin hyvään tunteeseen tai tuo mieleen jonkun tärkeän ihmisen. Mietitkö jo jotain tiettyä ruokaa tai makua, jota silloin tällöin haikailet?
Helteen ärsyttämänä en ole parhaimmillani. Tämä taisi olla aika selvää taas yhtenä kuumana päivänä, koska Mies tuumasi puoliääneen, ”piapo pelastaa maailman” ja ojensi minulle viilipurkin. Ihailtavan tilannetajuista toimintaa. Arvostan.
En halua osallistua tämän ajan ruokakeskusteluihin, koska asiaan suhtautuminen tuntuu olevan monelle joustamattoman tiukka. Ymmärrän allergiat, sairaudet ja inhokkiruuat. Itse en halua syömisestäni tehdä liian vaikeaa, siksi en koskaan innostu yhdestäkään ruokaan liittyvästä trendistä. Sitä paitsi, tasaisin väliajoin esimerkiksi tumman suklaan tai kahvin sanotaan olevan hyväksi, kunnes taas parin vuoden päästä todetaan, että eipä kuitenkaan olekaan.
Piapojauhot vaan porskuttaa! Ovat vissiin jo hetken olleet haluttua superfoodia. Niin että huonommillekin tavoille olisivat isovanhemmat voineet opettaa. Viilipiapokausi alkaa tältä kesältä olla lopuillaan, mutta piapojauhojahan tarvitaan myös mainioon mustikkapöpörään.
Marju Hirvonen