Täytin kesällä tasavuosia. Muutama huomio tähänastisesta.
1) Optimistisestikin arvioiden puolet elämästä on eletty. Satavarmasti takana ovat fyysisesti terveimmät vuodet. Aikaa ei ole hukattavaksi.
2) Toisaalta ei sitä nuoruuttakaan jaksaisi enää uudestaan, kuten viisas Soliman toteaa Mika Waltarin romaanissa Mikael Hakim: ”Nuoruus on liiallisena toimeliaisuutena ilmenevän hulluuden aikaa… Sillä mitäpä muuta tarpeeton toimeliaisuus on kuin sulaa mielettömyyttä.”
3) Ei sillä; nuoria pitää tukea, kannustaa ja antaa heille hyvää palautetta, jotta he jaksaisivat kaiken hämminkinsä keskellä.
4) Jotain nykyhetkessä on pahasti pielessä. En pidä omasta ajastamme, jossa vallitsevat kiihko, pikkuseikkoihin takertuminen ja moraalinen pöyhistely. Helpointa olisi tietenkin ummistaa silmänsä, mutta se ei ole oikein mahdollista.
5) Eivät maailma ja ihmiset olleet näin tolaltaan esimerkiksi vielä 20 vuotta sitten – vai olinko silloin vain nuori? En kuitenkaan sano, etteikö maailma olisi ollut sekaisin aiemminkin (esimerkiksi 1920- ja 1930-luvuilla), koska en halua sortua historiattomuuteen, joka on sekin aikamme helmasyntejä.
6) Missä kohtaa muuten porukka erehtyi pitämään omia mielipiteitään jotenkin tietoon verrattavana asiana?
7) Ajoittain minut valtaa täydellinen turhuuden tunto ja synkkämielisyys – silloin ei auta muu kuin sulkea ovi ja olla hyppimättä seinille ja muiden hermoille.
8) Enää en erehdy luulemaan, että muita kiinnostaisi asiani, enkä erehdy pitämään omaa yksityistä etuani yleisenä eli muidenkin etuna.
9) Noin lähtökohtaisesti maailmassa ei ole sellaisia asioita kuin tasapuolisuus, puolueettomuus ja kohtuus. On lähinnä vahvemman oikeus.
10) Mikään ei ole sen ikävystyttävämpää kuin ihmiset, joiden ajatukset pystyy arvaamaan ennalta. Voihan johdonmukaisuus olla jonkun mielestä hyväkin asia.
11) Hyvä itsetunto on kultaakin arvokkaampaa, ja se varjelee monelta (kuten esimerkiksi elämästä yli varojensa).
12) Luotan enemmän ihmisiin, joilla on epäilyksiä, kuin niihin, jotka ovat näennäisen itsevarmoja – sillä mitäpä muuta liika itsevarmuus on kuin harkinnan puutetta?
13) Se muuten voisi tehdä maailmasta vähän paremman paikan, jos ihminen yrittäisi olla rehellinen edes itselleen.
14) Vanhemmiten olen yrittänyt toimia, kuten punapäällikkö Akseli Koskelalle (Täällä Pohjantähden alla) ohjeistettiin esikunnasta, eli oman harkintani mukaan. Yllätän itseni kuitenkin toistuvasti laiminlyömästä tätä kelpo neuvoa, ja luotan lammasmaisesti muiden tahtoon. Yleensä ei käy hyvin.
15) Avoimuus on hyvä asia, mutta kokemus opettaa pidättyväiseksi.
16) Olen oppinut välttelemään niitä, jotka kaipaavat minulta lähinnä palveluksia.
17) Monesti pääsee helpommalla, kun vain tottelee, mitä naiset käskevät.