Monissa paikoissa Suomessa on nykyään helpompaa ja nopeampaa päästä eroon aviopuolisosta kuin asunnosta. Vaikka omistusasuminen onkin usein järkevää etenkin, sen kannattavuus ei ole itsestäänselvyys.
Kun elinikäiset työpaikat ja parisuhteet harvinaistuvat, yhteen paikkaan sitoutumisesta tulee vaikeampaa. Asunto ei myöskään automaattisesti säilytä tai kasvata arvoa ajan myötä. Joskus omistusasunto voi muuttua pakkoasuntoliitoksi, kun siitä ei olekaan halutessaan päässyt eroon ja myyntiaika on ylittänyt reilusti kuuden kuukauden harkinnan.
Monet tuttavani ovat alkaneet valmistumisen jälkeen vilkuilla myynti-ilmoituksia vähän sillä silmällä. Etenkään omaksi kodiksi tulevan asunnon ostamiseen ei voi kuitenkaan suhtautua pelkästään sijoituksena, vaan se vaatii ehkä rakastumista tai ainakin pientä ihastumista. Uskon, että ympäristö vaikuttaa elämäntapaan ja hyvinvointiin vähintään yhtä paljon kuin elämänkumppani ja siksi kodin pitää myös tuntua kodilta.
Oikean tunnistaminen voi toki olla haastavaa, koska etukäteen on vaikeaa tietää, alkaako asunto ajan myötä tympiä. Täytyy hyväksyä, että yleensä mikä tahansa alkaa liian suurina annoksina ikävystyttää. Omat prioriteetit ja tavoitteet elämälle rajaavat valintaa niin kuin myös omien resurssien rajallisuus.
Luulen, että itselle sopivimman kodin kriteerit muuttuvat hieman ajan myötä ja joskus koti ei yksinkertaisesti kasva samaa vauhtia ja samaan suuntaan kuin itse. Tärkeintä kuitenkin on, että voi vaikuttaa omaan asumisratkaisuunsa. Tämä koskee myös vuokra-asumista, mikä on yleistynyt pitkällä aikavälillä. Kaikki eivät halua, mutta monilla ei myöskään ole mahdollisuutta hankkia haluamaansa omaa asuntoa. Vuokraaminen on monille elinikäinen asumisratkaisu, eikä sitä voi pitää kevyempänä tai vähemmän merkityksellisenä suhteena kuin omistusasumista.
Nykyään noin puolet Suomen asuntokunnista on yksinasuvien talouksia. Se selittää myös vuokraamisen yleistymistä, sillä yksinasuvat ovat muita useammin myös vähävaraisia. Muutamia kymmeniä vuosia sitten yksin asuminen oli vielä harvinaista. Siitäkään ei ole vielä kovin pitkä aika, kun naimattomat asuivat sukulaisten nurkissa tai palvelupaikassaan, eli käytännössä työnantajan luona.
Työt ovat taas tunkeutuneet monen kotisuhteeseen, kun etätyöskentely on yleistynyt. Viimeistään korona-aika opetti, että samassa huoneessa nyhjöttäminen voi jossain vaiheessa alkaa ahdistaa eikä avokonttori toimi kotona sen paremmin kuin toimistossakaan. Siksi Loimaallakin vuokrakolmioita on muutettu neliöiksi. Kun vielä hetki sitten kaikki kohkasivat avoimista tilaratkaisuista, nyt seinät halutaan takaisin.
Hyvä, että rempataan, kun trendit ja toiveet muuttuvat. Pohjimmiltaan koti pysyy nimittäin paikkana, jonka pitäisi kannustaa oman näköiseen arkeen ja antaa turvaa tietenkin. Kun astuu kodin kynnyksen yli pitkän päivän jälkeen, huojennus valahtaa läpi kehon.
Emilia Voltti