Lapsiperheiden kävijämäärät lähtivät nousuun, kun MLL, seurakunta ja kaupunki tiivistivät yhteistyötään

0
MLL:n Loimaan osaston puheenjohtaja Riina Karila, kuraattori Maria Uuppo, varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti sekä seurakunnan lastenohjaaja Anna-Kaisa Heikkilä ovat tyytyväisiä siihen, että yhteistyön myötä lapsiperheet ovat löytäneet avoimen aamu- ja iltatoiminnan pariin. SARI HOLAPPA

LOIMAA MLL:n Loimaan kaupungin osasto, Loimaan seurakunta ja Loimaan kaupungin varhaiskasvatus ovat tiivistäneet yhteistyötä elokuusta alkaen tavoittaakseen laajemmin lapsiperheitä. Näkyvämpi ja selkeämpi toiminta on tuonut mukaan jo lyhyessä ajassa uusia perheitä ja lisännyt kävijämääriä sekä aamu- että iltatoiminnassa.

– Suosio on jopa yllättänyt, Loimaan kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti toteaa.

Seurakunnan lastenohjaaja Anna-Kaisa Heikkilä kertoo, että keskimäärin avoimessa aamupäivätoiminnassa ja perhekahviloissa on ollut kävijöitä parikymmentä.

– Ja enimmillään lähes 40.

Lisäksi hän sanoo, että iltaperhekahvilassa käy pitkälti eri perheet kuin aamutoiminnassa.

MLL:n kaupungin osaston puheenjohtaja Riina Karila sanoo kävijämäärien osoittavan, että lapsiperheillä on selkeä tarve palveluille. Hän laskee, että perheiden kohtaamisia on nykyään kuukaudessa useita satoja.

– Tiiviimmän yhteistyön myötä toimintaa pystytään toteuttamaan monipuolisemmin ja se on myös jatkuvampaa, kun tekijöitä on useita.

Aiemmin esimerkiksi yhdistyksen pyörittämä iltaperhekahvila toimi satunnaisesti, kun sitä hoidettiin pelkästään vapaaehtoisvoimin.

– Nyt kun pidämme sitä yhdessä seurakunnan kanssa kaupungin tarjoamissa tiloissa, siitä on tullut säännöllistä.

Toimintaa pyöritetään pääasiassa entisessä Metsämarjojen päiväkodin tiloissa, jotka otettiin avoimen varhaiskasvatuksen kohtaamispaikaksi viime vuoden elokuussa. Ainoa poikkeus on torstaiaamu, jolloin kokoonnutaan Hirvikoskella MLL:n kerhotiloissa. Koska toiminta on pystytty keskittämään enemmän yhteen paikkaan, Heidi Kauti uskoo senkin saavan perheitä paremmin liikkeelle.

– Ja varmasti myös tutut ja turvalliset aikuiset sekä säännölliset ajat lisäävät kävijämääriä.

Riina Karila, Anna-Kaisa Heikkilä, Heidi Kauti ja Maria Uuppo kehuvat, että perheille on ilmaista toimintaa todella paljon Loimaalla.

Palautettakin toiminnasta on jo ehtinyt tulla. Kaupungilla varhaiskasvatuksen kuraattorina toimiva Maria Uuppo kertoo yhden äidin sosiaalisessa mediassa julkaiseman päivityksen tiivistävän monen tunnot. Päivityksessä äiti kertoo parasta olevan valmiit aamu- ja iltapalat, vertaistuki, uudet ystävät, apukädet ja huumori.

– Ajattelen, että positiivista palautetta on myös se, että kävijämäärät ovat nousseet ja perheet tulevat aina uudestaan, Heidi Kauti sanoo.

Myös MLL:lle on tullut palautetta, jossa yhdistystä on kiitelty toiminnan lisäämisestä kaupunkiin.

– Ja kyllähän lapsiperheille on paljon ilmaista toimintaa. Joka päivä on jotain, jos vain haluaa ja jaksaa mennä, Riina Karila toteaa.

Vertaistuen ja perustoimintojen lisäksi vanhemmille on tarjolla ammattilaisten apua. Anna-Kaisa Heikkilä sanoo seurakunnan antavan muun muassa keskusteluapua elämän kriiseissä. Kaupungin puolesta avoimessa aamupäivätoiminnassa on aina mukana joko kaupungin varhaiskasvatuksen sosionomi Lauri Isotalo tai kuraattori Maria Uuppo. Metsämarjoissa toimii myös varhaiskasvatuksen vanhemmuuden tukiputiikki, josta saa apua ja materiaalia vanhemmuuteen tai perhearkeensa.

– Se on matalankynnyksen kohtaamista, missä keskustelemme vanhempia askarruttavista asioista. Tarvittaessa me ohjaamme eteenpäin, Uuppo sanoo.

Matalankynnyksen palveluiden tarve on Uupon mukaan kasvanut, sillä hyvinvointialueiden myötä perheitä tukevia palveluja on karsittu. Lisäksi ongelmana on Heidi Kautin mukaan usein se, että palveluita voi olla vaikea löytää Varhan sivuilta, vaikka niitä olisikin.

– Tänne on kuitenkin helppo tulla kysymään neuvoa ja apua, kun on samat kellonajat ja tutut kasvot.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän