Yli 65-vuotiaita rokotetaan ensi torstaina – yksi uusi koronatartunta Loimaalla

0

LOIMAA, ORIPÄÄ Loimaan kaupungin terveydenhuolto järjestää ensi viikon torstaina rokotuspäivän yli 65-vuotiaille loimaalaisille ja oripääläisille. Tuolloin on käytössä 110 annosta Astra Zenecan koronarokotetta.
Kaupungin tartuntatautivastuuhoitaja Mari-Kaisa Heikkinen kertoo, että torstaipäivän rokotettavat pyritään saamaan rokotuspuhelimessa jonolla olevista henkilöistä. Perjantaiaamusta rokotuspuhelimeen soittaneista rokotusaikaa odotti 119 65–69-vuotiasta ja 28 yli 70-vuotiasta.
Muutoin kaupungin terveydenhuolto pitää ensi viikolla väliviikkoa rokotuksista. Seuraava isompi rokotuspäivä on lauantaina 8. toukokuuta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) linjasi tällä viikolla, että jatkossa toukokuusta lähtien myös 65–69-vuotiaille voidaan antaa mRNA-rokotteita, jos rokotettava niin toivoo. THL:n mukaan tähän asti useimmissa kunnissa on annettu 65–69-vuotiaille Astra Zenecan Vaxzevria-rokotetta, jonka käyttö on Suomessa rajattu 65 vuotta täyttäneiden rokottamiseen.

Loimaalla todettiin yksi uusi koronatartunta keskiviikkona. Kyse on uudesta tartuntaketjusta, ja tapauksen johdosta altistui lähinnä tartunnan saaneen lähipiiriä.
Perjantaiaamusta Loimaalla oli karanteenissa yhteensä kuusi ja eristyksessä neljä henkilöä. Oripäässä ei ollut yhtään henkilöitä karanteenissa eikä eristyksessä.
Kaupungin terveydenhuollon tilastojen mukaan koko pandemian aikana Loimaalla on todettu 132 ja Oripäässä 35 koronatartuntaa.