Kun aloitin opettajaopinnot, kysyin tutulta 15-vuotiaalta tytöltä, millainen hänen mielestään on hyvä opettaja. Hän vastasi: sellainen, joka osaa pitää luokan kurissa ja rauhallisena ja puuttuu kiusaamiseen.
Tulin vastauksesta äärettömän surulliseksi. Eihän kumpikaan näistä asioista liittynyt suoraan opettamiseen. Jos riittää, että luokassa on rauhallista, niin opettajan sijaanhan sinne voitaisiin palkata vartija, mietin.
VIIME AIKOINA on keskusteltu niin sanotusta inkluusiosta eli erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden sijoittamisesta tavalliseen luokkaan. Pienryhmiä pidetään ulossulkevina, siksi niistä luovutaan. Korostetaan yhdessä tekemistä.
Puheessa vilahtavat ylevät sanat kuten yhdenvertaisuus ja tasa-arvo. Niiden taakse piilotetaan todellinen syy: säästöt. Samaan aikaan, kun vähenee raha, vähenee erityistarpeisen oppilaan saama tuki, toisten oppilaiden työrauha sekä se aika, joka opettajalla on käyttää itse opettamiseen.
Sanotaan, että oppilaat häiriköivät, koska eivät viihdy koulussa. Siksi heidän käytöksensä – tai sen puute – on ymmärrettävää. Eikö nuorilta saa vaatia mitään?
Mikä on muuttunut? Ovatko nuoret nyt jotenkin erilaisia kuin ennen?
TALVELLA OLIN sijaisena yhdessä pikkukoulussa. Kun pidin nimenhuutoa, oppilas heitti minua kynällä. Häntä ei voitu rangaista, koska en ollut nähnyt, kuka kynän heitti. Mitään seurauksia ei tullut, enkä tiedä, mitä ne olisivat edes olleet, tai olisiko niillä ollut käytännön vaikutusta.
Päällimmäinen tunne tapahtuneesta oli hämmennys. Sinulla on noin vihamielinen suhtautuminen ihmiseen, jonka kanssa olet ollut samassa huoneessa kaksi minuuttia.
Niin, mikä on muuttunut? Missä alkoi se muutos, jonka seurauksena oppilaalle tulee edes mieleen, että näin voi tehdä?
Niin ei joka tapauksessa voi aikuisten maailmassa toimia. Ethän sinä voi työpaikallakaan nakata kynää pomosi naamalle, vaikka se naama ärsyttäisikin. Etkä sinä voi tehdä niin täälläkään. Toinen ihminen ei ole sinun ukkosenjohdattimesi.
KOULUJEN työrauhasta keskusteltaessa kuulin kerran kommentin, että opettajan on ansaittava kunnioitus, jotta tunnit saadaan rauhalliseksi. Silloin minun teki mieli repiä tukkaa päästä. Kenenkään ei tarvitse ansaita kunnioitusta, sillä kaikki ihmiset ansaitsevat kunnioittavaa kohtelua, lähtökohtaisesti, myös opettaja.
Sitten vielä toiset oppilaat. Koulussa on paljon myös niitä, jotka haluavat oppia. Heitä on itse asiassa aika paljon. Ja heillä on siihen oikeus. Oikeastaan on aika absurdia katsoa vierestä, kun pari ihmistä järjestää luokassa oman shown, ja muut joutuvat mukautumaan siihen. Ja paitsi että toiset oppilaat ansaitsevat oppia, he ansaitsevat myös tukea. Tai huomiota. Ylipäätään huomiota. Ja silti mennään yhden oppilaan ehdoilla.
Eikä siitä häiriköivästä käytöksestä hyödy lopulta se häirikkö itsekään.
Mira Kreivilä