Hurrikaani tyrmäsi Tiikerit

0

 

Kokkolan Tiikerit – Hurrikaani- Loimaa 1-3 (19-25,24-26,25-19,22-25)

Hurrikaani- Loimaan onnistui voittamaan Tiikerit kauden neljännessä kohtaamisessa. Vierasvoitto Kokkolasta syntyi erinomaisen syöttöpelin (16ässää) ja vahvan hyökkäämisen ansiosta. Samalla Jussi Heino oli valmennuksen kanssa laatinut taktiikan, joka yllätti Mikko K2skisipilän valmentaman Tiikerit- joukkueen. Yksi yllätys oli Miro Leinosen korvaaminen Mikko Suomalaisella. Varsinkin ensimmäisessä erässä Leinonen oli ylivoimainen. Kahden ässäsyötön lisäksi Leinonen hyökkäsi tehokkaasti, eikä Tiikerien torjunta löytänyt siihen lääkkeitä. Myös toisessa erässä pelin juoni oli samanlainen. Hurrikaani jatkoi Tiikerien vastaanoton murskaamista, mutta erävoitto ratkesi siitä huolimatta vasta jatkopalloilla. Toisessa erässä Luka Marttila esitti sellaisen syöttövuoron, että osa Tiikerien pelaajista näkee pitkään painajaisia. Marttila aloitti syöttövuoron 10-15- tappiotilanteessa, ja syöttövuoro päättyi 16-15- johtotilanteeseen. Tuona aikana Marttila tykitti peräti kolme ässäsyöttöä.

-Lannistimme syötöllä tänään kotijoukkueen aika pahasti. Tultiin kovalla syötöllä ja reippaasti. Syöttö oli koko ottelun ajan meiltä erinomainen, Heino kertasi.

Vaikka kolmas erä meni kotijoukkueelle, luotto vierasvoittoon oli Hurrikaanilla kova. Lauantain ottelussa oli silmiinpistävää se, kuinka henkisesti kypsästi nuori vierasjoukkue pelasi. Sen pelaaminen ei puuroutunut missään vaiheessa, vaan ongelmissa oli kotijoukkue Tiikerit. – Oltiin kyllä henkisesti vahvempia tänään. Se näkyi torjunta- puolustuspelaamisessa parhaiten, päävalmentaja myönsi.

Kun neljännessä erässä oli Antti Ropposen (18pist. +11, 6 ässää) syöttää vuorostaan neljä ässää, oli Hurrikaani kuskin paikalla erän alusta saakka. Tällä kertaa Ropposen ei voiton eteen tarvinnut urakoida älyttömiä passimääriä, vaan Santeri Välimaa ruokki ahkerimmin Marttilaa (26pist. +12, 6 ässää). Vaikka Ropponen ja Marttila loistivat tilastoissa, suurin onnistuja oli lopulta Leinonen. Mies käytti avautuneen mahdollisuuden täydellisesti, juuri sillä tavalla, mitä valmennus toivoi. Leinonen napsi myös kolme torjuntapistettä, kooten kaikkiaan kymmenen pistettä ja lopulta syöttäen kaksi ässsä. – Mirolta hieno peli. Tällaista voi odottaa jatkossakin, Heino kehui.

Hurrikaanin pelit jatkuvat keskiviikkona kotipelillä, kun Loimaalle saapuu Vantaa Ducks. Tähän otteluun pääsee jälleen rajattu määrä yleisöä. Eli Liikuntahalliin pääsee puolet hallin kokonaiskapasiteetista, mikä tarkoittaa noin 640 katsojaa. Liput on ostettava ennakkoon joko netistä tai Prisma Loimaan info- pisteeltä. VIP- ja kausikortit toimivat normaalisti.

 

Valtteri Arra