Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella. Tämän verran olen luultavasti osannut laulaa perinteisillä sanoilla ainakin 30:n viimevuoden ajan.
Lapsena Ladan takapenkillä istuessani saattoi Gustaf Oskar Schönemanin sanoitusten tilalle lipsahtaa koululaisten vitsikirjasta löydetty pilaversio. Koska omakin lauluääneni on kantava kuin jyväskyläläisellä kirkkoherralla, oma matkani jatkui apostolinkyydillä kohti juhlapaikkaa.
Tuollaisia aikanaan hieman kiukuttaneitakin joulumuistoja osaa jälkeenpäin muistella kohtalaisen lämpimästi. Ainakin opein, ettei ihmisten huumorintajuun tai huonoon kuuloon ole aina luottaminen, vaan sanomisissaan pitää olla tarkkana.
Muutenkin joulumuistoni ovat lämpimiä. Tai ainakin kasvattavia.
Joskus sitä harmitteli pienempiä lahjakasoja kuin serkuilla tai kavereilla. Joskus sitä harmitteli, ettei lihapullia ja mustaa makkaraa ollut koskaan varattu tarpeeksi joulupöytään. Aikamoisessa pumpulissa sitä on saanut kuitenkin joulunsa viettää, kiitoksia siitä kaikille tämän mahdollistaneille.
Joskus joku mielipuoli (eli kuka tahansa sukulaisistani) terästi isäni glögiä, kahvia tai munatotia niin reilusti, että hiprakassa ollut herra puhui lämpimästi ja jopa jakeli rakkaudentunnustuksiksi koettuja runollisia sananparsia. Tämän jälkeen kyseinen tunteilija ei varmaan jouluisin ole nauttinut kotikaljaakaan, jollei sen alkoholittomuutta ole ensin luotettavasti todistettu.
Alkoholin suurkulutus tai sen seuraaminen ei ole omiin jouluihin kuulunut. Monessa lapsiperheessä vanhempien joulu on kosteampi kuin lasten turvallisuudentunteen kannalta olisi hyväksi. SOS-Lapsikylän tilastojen mukaan Suomessa 70 000 lasta kärsii vanhempien päihdeongelmista.
Jouluisin ongelmat kärjistyvät. Tuhansille lapsille joulu on juhla, joka täyttyy riemun ja kulkusten kilinän sijaan pelosta ja häpeästä. Tällaisia tilastoja ja tarinoita lukiessaan on kohtalaisen hankala perustella itselleen seuraavan kappaleen keveämpää otetta. Kevennetään nyt kuitenkin hieman ja palataan tuonne kolumnin alkuun.
Toinen Schönemanin tunnetuista sanoituksista on Jouluyö, juhlayö, jolla päästään geneerisissä joulumuisteloissani sieltä Ladan takapenkiltä suoraan nykypäivään.
Muutamia vuosia sitten nostin tapakristityn takapuoleni sohvalta ja lähdin jouluyön messuun. Kokemus oli vaikuttava, ja siitä on muodostunut perinne, jota ei halua ohittaa. Tuo kirkkokin on niin lähellä, että niitä kynttilämeriä voi lähteä ihastelemaan parin viinilasillisen jälkeenkin.
Summauksena haluaisin ihmisten muistavan, että yltiöpäistä viinanjuontia voi tehdä joskus muulloin kuin jouluna. Ja vaikket olisi kovin uskonnollinen ihminen, niin jouluyön messu on ihan kokemisen arvoinen kirkkokäynti.
Oikein mukavaa joulua kaikille.
Kalle Rajala