Kun puhutaan yliopistosta, monille tulee ensimmäisenä mieleen massaluennot ja kampuksella oleskelu, joka osaltaan pitää paikkansa. Yliopistossa opiskelu tarkoittaa monille kuitenkin paljon muutakin kuin tenttikirjojen läpikäymistä ja massaluennoilla istumista.
Opiskelen itse kotimaista kirjallisuutta Turun yliopistossa, ja kirjallisuustieteet ovat verrattain pieni oppiaine. Pienessä oppiaineessa on puolensa. Rahoitus on usein kortilla, sillä opiskelijoita on huomattavasti vähemmän kuin suurilla aloilla, kuten esimerkiksi kauppatieteissä tai oikeustieteessä. Toisaalta pieni oppiaine tarjoaa mahdollisuuden ainutlaatuiseen yhteisöllisyyteen ja tavallaan myös kannustaa tutustumaan muihin humanistisia aloja opiskeleviin ihmisiin.
Humanistisen tiedekunnan tiloina toimii Arcanum, jossa sijaitsi ennen kemian laitos. Arcanum on kuitenkin toiminut kotina humanistiselle tiedekunnalle vasta hetken ja lähes koko tiedekunta saa olla samoissa tiloissa ensimmäistä kertaa sitten yliopiston alkuvaiheiden. Tiedekunnan yhteinen tila takaa opiskelijoillekin entistä enemmän mahdollisuuksia yhteisöllisyyteen, joka ainakin omien keskustelujeni perusteella koetaan opiskelijoiden keskuudessa hyvin tärkeäksi.
Viime aikoina olen viettänyt paljon aikaa nimenomaan Arcanumilla kirjoittaen kandidaatintutkielmaani. Opiskelen tiloissa, joissa monet muutkin historian, kulttuurin ja taiteen tutkimuksen laitoksen opiskelijat opiskelevat. Koska vietämme suuren osan päivästä samassa tilassa, on luonnollista alkaa tutustua ihmisiin, joiden seurassa viettää parhaimmillaan kahdeksasta kymmeneen tuntia päivässä.
Opiskelemme tosiaan siis samoissa tiloissa lähes joka päivä. Käymme erinäisillä kokoonpanoilla lounaalla ja kahvilla opiskelun lomassa, autamme toisiamme niin ruotsin- kuin englanninkielistenkin sanojen löytämisessä, vinkkaamme toisillemme tutkimuslähteitä sekä oikoluemme toistemme esseitä, vaihtohakemuksia ja kandeja. Jätämme tavarat opiskelutiloihin lounaan ajaksi, koska tiedämme, että joku katsoo niiden perään aina. Vaihdamme kuulumisia ja kuuntelemme toistemme murheita. Vaikka yliopistolle menemisen pohjimmainen tarkoitus onkin opiskelu, merkitsee se monille kuitenkin paljon enemmän.
Monesti puhutaankin siitä, että aikuisiällä helpoin tapa saada lisää ystäviä on olla samassa paikassa mahdollisimman usein. Tiedekunnan yhteiset tilat varmistavat juuri tämän – meillä on mahdollisuus olla samassa paikassa mahdollisimman usein ja sitä kautta tutustua myös oman oppiaineen ulkopuolisiin opiskelijoihin. Keskustelut, joita opiskelun lomassa käydään, keskittyvät myös usein tavalla tai toisella alojemme kohtaamispisteisiin ja esimerkiksi kandeihin tai graduihin, joita kirjoitamme. Toki juttelemme opiskeluun liittymättömistä aiheista, mutta yhdessä vietetty aika akateemisessa ympäristössä myös tarjoaa kaikille meistä aivan uudenlaisia näkökulmia aiheisiin, joista olemme kiinnostuneita.
Jenna Pihlajasaari