Hurrikaanille iso päänahka Hurmoksesta

0

Hurrikaani- Loimaa – Karelian Hurmos 3-1 (25-20,23-25,25-21,25-23)

Lauantai- illan Mestaruusliigan ottelu Hurrikaani- Loimaan ja Karelian Hurmoksen välillä muodostui lopulta tiukaksi kamppailuksi. Loimaalaiset saivat kentälle yli kahden kuukauden sairausloman jälkeen hakkuri Kristers Dardzansin, joka suoriutui ottelusta kiitettävästi. Vaikka ensimmäisessä erässä Dardzans vielä totutteli ottelun tempoon, pääsi latvialainen toisessa erässä kunnolla peliin sisälle. Lopulta Dardzans kirjasi ottelun korkeimman pistemäärän (20pist.). – Oli aika rikkoinen peli tänään. Annettiin molemmin puolin kaverille pisteitä omilla virheillä, Jani Niskakangas summasi. Niskakankaan johdolla Hurrikaani on nyt kasvattanut voittoputken viiden ottelun mittaiseksi, eikä miehen päävalmentaja- aikana joukkue ole hävinnyt vielä kertaakaan kotipeliä.

Kun Hurrikaani oli voittanut avauserän, alkoi ottelu tavallaan uudestaan toisessa erässä. Myös vierasjoukkue sai pelin käyntiin, ja ennen kaikkea sen syöttöpelaamiseen tuli parannusta. – Ei päästy alussa oikein rytmiin kiinni. Valmistautuminen oli hyvä, mutta syöttöruudussa tehtiin liikaa virheitä, Matti Alatalo sadatteli vierasjoukkueen starttia otteluun.

Toisesta erästä alkaen molemmat joukkueet hallitsivat peliä vuorotellen. Hyvien hetkien aikana joukkueet kasvattivat piste- eroa, mutta sen jälkeen vastapuoli pääsi kaventamaan. – Ottelu oli aika tasainen, mutta itse paskoimme housuun jokaisessa erässä 20 pisteen jälkeen, joensuulaisten parhaana palkittu Mikko Räsänen manasi. Kolmessa viimeisessä erässä molemmilla joukkueilla oli mahdollisuudet erävoittoihin, mutta Hurrikaani hallitsi erien loput tehokkaammin. Kun Hurmos sortui räiskimään palloa malttamattomasti, kotijoukkueen maltillinen jatkopallopelaaminen tuotti tulosta. – Toivottavasti saimme voitosta itseluottamusta. Olemme viime peleissä saaneet katkaistua kaverin hyvät pisteputket, ja onnistuneet nostamaan tasoamme, Santeri Välimaa mietti.

Kotivoitto oli Hurrikaanille tärkeä. Se nappasi yhdeltä pahimmalta vastustajalta kolme pistettä, mikä vahvisti asemia sarjataulukossa. Ottelun lopputulos osoitti, että sarja on äärettömän tasainen, ja keväällä vahvoilla on se, jonka peli on täydessä kunnossa, kun pudotuspelit alkavat.

Loimaalaisille kotivoitto oli jo viides voitto putkeen. Pelaaminen on reipasta ja raikasta, minkä mahdollistaa kohonnut itseluottamus. Dardzansin paluu kentille antaa joukkueelle lisää ratkaisu- ja tulivoimaa, mikä entisestään vaikeuttaa vastustajan pelaamista.

Tällä hetkellä Hurrikaani on Mestaruusliigan kuumin joukkue. Ennen joulutaukoa se keräsi 1,66 pistettä per ottelu. Joulun jälkeen sen tahti on vain kiihtynyt. Nyt sen ottelukohtainen pistekeskiarvo on yli kaksi. – Tällä hetkellä me hyökkäämme ja syötämme hyvin. Uudenlaisen taktiikan sisäänajo on alkanut tuottaa tulosta, ja joka pelissä tietyt palapelin osaset loksahtelevat paremmin ja paremmin kohdilleen, Niskakangas paljasti. On selvää, että mikään joukkue ei halua keväällä Hurrikaania vastaan. Joukkue on saanut nuoruuden hurmoksen päälle, ja tällä hetkellä sitä on vaikea pysäyttää.

 

Valtteri Arra