Kaupat pitävät ovensa auki lakosta huolimatta

0
Arkistokuva: TS / Riitta Salmi

LOIMAA Helmikuun 1. ja 2. päivänä järjestettävä poliittinen lakko näkyy hyvin maltillisesti Loimaalla. Esimerkiksi Palvelualojen ammattiliitto Pamin torstainen lakko ei sulje kauppojen ovia, vaan ne pysyvät auki joko normaaliin tai lähes normaaliin tapaan. K-citymarket kauppias Jyrki Koenkytö vahvistaa ovien olevan avoinna ja lounastiskinkin palvelevan entiseen malliin.

– Ainoastaan aulassa oleva infopiste sekä Posti ja Veikkaus ovat kiinni.

Myös K-market Hirvikoski ja Korintti ovat kauppias Maija Rautakorven mukaan normaalisti auki.

– Ei ole mitään muutoksia, hän toteaa.

Prisman päivittäistavaran myyntipäällikkö Anna Lehto sanoo puolestaan, että myymälä pyritään pitämään auki.

– Me näemme sen varmasti vasta aamulla, tuleeko aikatauluihin muutoksia. Pyrimme kuitenkin siihen, että ovet ovat normaalisti auki. Tiedotamme muutoksista verkkosivuillamme.

Sen sijaan junaliikenne pysähtyy perjantaina kokonaan yöjunia lukuun ottamatta. Posti- ja logistiikka-alan unioni Pau:n lakko taas koskee kaikkia viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen ja Posti palvelut oy:n pakettilajittelijoiden työehtosopimuksen mukaisia työtehtäviä Posti Group oyj konsernin yhtiöissä. Työnseisaus koskee myös yrityksissä alihankintana ja vuokratyönä tehtäviä töitä. Postialan lakko on kaksipäiväinen. Lakon piiriin eivät kuulu kansalaisten terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät työtehtävät.

Matkahuolto puolestaan tiedottaa, ettei lakolla ole tämän hetken tiedon mukaan merkittäviä vaikutuksia pakettien kulkuun.