– Taiteilija ei luovuutensa vuoksi voi koskaan jäädä eläkkeelle, Loimaan Jaakola-seuran puheenjohtaja Sampsa Heinonen totesi Pirkko Jaakolan Helmasyntejä – Valitut runot 1966–2025 -teoksen julkaisutilaisuuden aluksi ja sanoi ymmärtäneensä kirjaprojektin aikana, että ei taiteilijalla ole myöskään varaa jäädä eläkkeelle.
Sitä itse kirjailijakin puheenvuorossaan yleisölle opetti.
– Kaikki alkaa taiteilijalle aina rahasta. Mä sanoin Antille, että jumankauta, mun on kaikki laskut maksamatta, mitä tehdään, Pirkko Jaakola kertoi tokaisseensa pojalleen Antti Jaakolalle.
– Siihen Antti sanoi, että mistä hän tietää, kun ei hänelläkään ole rahaa.
Iski ajatus – ehkä sittenkin kuulemma Antille, että jos keräisi tekstejä menneiltä vuosilta yhteen ja julkaisisi.
Ideaa esiteltiin sitten Jaakola-seuralle, jonka silloinen puheenjohtaja Pirkko Hyvönen haki projektille apurahaa.
– Ei tullut ensimmäisenä vuonna, eikä toisena. No, Pirkko sanoi, että yhden kerran hän vielä hakee ja sitten saa riittää, kirjailija kertoo.
Kun Suomen Kulttuurirahaston apuraha sitten tuli, piti teokselle etsiä kustantamo.
Ihan mikä tahansa ei kustantajaksi olisi sopinut – sen piti olla joku, joka ymmärtäisi loimaalaista kirjailijaa ja surrealismia ja vieläpä joku, jonka linja olisi äärimmäisen taiteellinen ja korkeatasoinen, Pirkko ja Antti Jaakola maalailevat.
Sellainen löytyi Turusta. Kirjan on kustantanut Sammakko.
– Ja siitähän sitten korkea taso tulikin, kun minä sinne menin, kirjailija esittää yleisölle ihan vakavana ja ikäänkuin ääneen pohtii, että ehkä ei nyt sano, että taso nousi aika lailla – ja päälle luonnehtii itseään vaatimattomaksi ihmiseksi.
– Nousi, nousi, minkä nousi, hän toteaa yleisön palkitessa naurunhörähdysten aalloilla vähän joka välissä niin perin loimaalaisen vakavan naaman huumorin.
Kustantaja Seppo Lahtinen saa sanottua johonkin kohtaan, että täkäläinen huumori ja loimaalaisuus on kyllä tuttua, onhan Sammakon toinen kustantaja ja muun muassa Helmasyntejä -teoksen ulkoasun suunnitellut Riikka Majanen Metsämaalta kotoisin.
Pirkko Jaakola huomauttaa, että tekstit maailmalta kerännyt Antti Jaakola on varsinainen nykyajan Lönnrot.
Melkoisiksi runonkeruumatkoiksi Antti Jaakola tekstien etsimistä sanoo itsekin. Kaikista teksteistä ei ollut edes tietoa ja kaikkia tiedossakaan olevia ei löytynyt perästäkään.
– Äiti on ikäluokkaa, jonka näyttelijät, laulajat ja runonlausujat pyysivät kirjailijalta tekstiä. Äidilläni on tällainen tyyli, että teksti lähetetään ja se menee sinne. Minä sain aina kuulla näitä, että ”se oli silloin, kun lähetin sille Lohtanderin Oivalle sen tekstin” ja minä sanoin, että minkä tekstin.
– Ja sitten oli esimerkiksi Annika Idströmin kanssa tehty naistenpäivän kabaree, jota olin Yleltä innoissani hakemassa. Kävi ilmi, että se oli jyrätty yli.
Etsimistäkin vaikeampaa oli valita ne tekstit, jotka kaikkien muiden joukosta päätyivät kirjaan.
Seppo Lahtisen mukaan Pirkko Jaakola on ollut edelläkävijä.
– Surrealismi on ollut sellainen miehinen juttu, jossa naiset ovat olleet objekteja. Pirkko Jaakolassa meillä on nainen, joka on toimija ja ollut sitä 1960-luvulta lähtien.
Kustannustoimittaja Saku-Petteri Urpon kanssa he toteavat, että Helmasyntejä- teoksen aikaleikkaus on valtava, 1960-luvulta näihin päiviin – se näyttää paitsi muutoksen, myös sen mikä on pysynyt samana.
Seppo Lahtinen sanoo, että veljensä, taiteilija Alpo Jaakolan tavoin Pirkko Jaakola on oman tiensä kulkija ja kuvaa tällaista taiteilijasisarusparia poikkeukselliseksi jopa maan mittakaavassa.
Saku-Petteri Urpo luonnehtii Pirkko Jaakolan tekstejä elinvoimaisiksi ja kehuu niiden kieltä.
Se on rehevää ja suomen kieltä.
– Tässä ajassa kun julkaistaan valitettavan paljon tekstejä, joissa näkyy englannin kielen vaikutus, hän harmittelee ja pohtii, että Pirkko Jaakolan tekstien kieli ei ole vanhanaikaista, vaikka teksteissä kuuluu jopa jonkinlainen kalevalainen poljentokin.
Rohkeutta, anarkismia, he määrittävät kirjailijaa ja tämän työtä.
– Joku on sanonut, että Pirkko on punk, mutta ehkä se ei ole oikein, Seppo Lahtinen pohtii.
Sopivaksi sanaksi löytyy särmä. Sitä on teksteissä ja Pirkossa.
– Ja uudetkin runot ovat hyviä, Seppo Lahtinen ihmettelee yli 8-kymppisen kirjailijan luomisvoimaa.
Julkaisutilaisuuden yleisön edessä hän kysyy kirjailijalta runosuonen sykkeestä – onko hana nyt auki runojen suhteen?
– Aattelin, että teille ehkä noin neljä teosta painetaan ennen kuin haudan lepoon laskeudun, jos sulle sopii, Pirkko Jaakola vastaa silmää räpäyttämättä ja laskee, että 85 tulee täyteen, jos hän tekee kirjan niin kuin 60 vuoden välein.
– Jos sää vähän kiristät tahtia, Antti Jaakola ehdottaa vuonna 1940 syntyneelle äidilleen pilke silmäkulmassa heti vierestä.
No syksyyn saakka vain pitää seuraavaa teosta odottaa. Silloin ilmestyy – juhlavuoden kunniaksi – uusintapainos vuonna 1965 ilmestyneestä Älä välitä, Arnold -esikoisrunokokoelmasta, jossa on Pirkko Jaakolan teksti ja Alpo Jaakolan kuvitus.