Luottamus, ilo, tuki ja lämpö, olivat yleisimmät vastaukset, kun kysyin muutamalta työkaverilta, mitä heille tulee mieleen ystävyys-sanasta.
Tärkein ja pisin ystävyyssuhteeni alkoi ihan näinä päivinä 50 vuotta sitten. Käsittämättömän pitkä aika ja uskomattoman hieno asia!
Perheeni muutti 31.5.1975 Reitolaan. Tuolloin joki toimi kuntarajana ja kyltit Haitulan sillan keskikohdassa kertoivat, seisotko Alastaron vai Loimaan kunnan puolella.
Pieni punahiuksinen tyttö käveli töistä tulevia vanhempiaan vastaan meidän tienpään kohdalla olevalle linja-autopysäkille melkein joka päivä. Yhtenä päivänä tyttö kertoi nimensä ja kysyi, kuka minä olen. Hän oli juuri täyttänyt neljä, minulle sama luku tulisi täyteen syksyllä. Tyttö asui sillan toisella puolella, matkaa meidän välillä oli vähän toistasataa metriä. Meistä tuli kavereita.
Lapsena puuhailimme kohtuullisen oma-aloitteisesti ja kekseliäästi kaikenlaista. Meidän annettiin hääräillä aika vapaasti, tosin samalla painotettiin, että pitää käyttää järkeä ja että itse on vastuussa omista tekemisistä. Opittiin, mitä tarkoittaa syy ja seuraus.
Kesäisin plutikoitiin jokirannassa pitkiä aikoja. ”Pitää osata uida, ennen kuin menee kouluun”. En muista, kuka noin sanoi, mutta uiminen opeteltiin ajoissa, ettei vaan kouluunlähtö siirry vuodella tuollaisen asian takia. Eiväthän uimataito ja koulu liittyneet mitenkään toisiinsa, tämän ymmärsimme vasta myöhemmin. Joku meidän vahtimiseen kyllästynyt huijasi meitä onnistuneesti, mutta opittiinpa jo pienenä tärkeä taito.
Se koulun alkaminen taisi olla monelle aikuiselle isompi asia kuin meille. ”Millais te ny pärjäätte, ko joudutte eri kouluihin?” Tyttö lähti Kurittulaan, minä Alastarolle. Hyvin me pärjättiin, ystävyys säilyi.
Tytöllä oli oranssi Honda Monkey. Sain lainata sitä joskus. Se oli jo silloin hieno ja nyt se vissiin olisi hyvinkin himoittu retropeli. Ajokortin hän sai muistaakseni vielä toukokuun puolella, ja se kesä ajeltiin siskonsa vaaleansinisellä autolla. Olisikohan se ollu Rellu?
Tytön kotiin olin aina tervetullut, keittiön legendaarisella puusohvalla olen istunut satoja tunteja. Koko perhe, vanhemmat ja siskot perheineen oli ja on edelleen iloinen ja eläväinen. Tärkeitä ihmisiä elämäni varrelta.
Kuten usein tapahtuu, arki ja erilaiset elämäntilanteet vaikuttavat yhteydenpidon aktiivisuuteen. Ruuhkavuosina ehdittiin nähdä harvemmin. Kiitos tytölle ja universumille, että ystävyys säilyi!
Tyttö on edelleen huimaavan aktiivisesti mukana jos sun minkälaisissa tapahtumissa ja projekteissa, vaikka yrittääkin vakuutella, että on jo oppinut, ettei kaikkea ja kaikkialle tarvitse ehtiä.
Mietihän tyttö, jos vanhana asuttaisiin samassa palvelutalossa, niin kuinkahan kauan henkilökunta jaksaisi meidän juttuja ja ideoita? Ajatus on riemastuttava ja väkisin vähän naurattaa.
Näillä sanoilla: Rakas, Tärkeä, Ihana ”sisko”. Kiitos Krista, kun olet ollut ja olet edelleen!
Marju Hirvonen