LOIMAAN kaupunki on jättänyt poliisille rikosilmoituksen, sillä useammalta Harjureitin taukopaikalta on anastettu polttopuita.
Kaupungin tiedotteen mukaan viime viikonloppuna useammat reitistöllä yöpyneet retkeilijät olivat todistaneet, kun peräkärryn kanssa oli käyty tyhjentämässä muun muassa Näköalalaavun ja Klemelaavun klapivarastoja.
Tiedotteen mukaan kyse ei ole yksittäistapauksesta, vaan ilmiö on toistuvaa.
Loimaan kaupunki on jättänyt rikosilmoituksen kaikkien neljän Harjureittiä ylläpitävän kunnan puolesta.
Toistaiseksi alueella retkeilevien on syytä varata omat klapit mukaan, jos mielii paistaa makkaraa tai keittää kahvia.
– Toistuvien klapien anastuksien vuoksi puuhuolto on päätetty keskeyttää reitistöllä toistaiseksi. Asia on luonnollisesti todella harmillinen retkeilijöille, kaupungin tiedonannossa pahoitellaan kaikkien kuntien puolesta.
Harjureittiä ylläpitävät Loimaan lisäksi Oripää, Säkylä ja Huittinen.