
Eurajoki–LP 0–2 (1–7, 0–3).
LP–Jokioinen 2–0 (6–0, 8–2).
PESÄPALLO Loimaan Palloilijat vietti miesten suomensarjassa tuplaviikonloppua ennen juhannustaukoa. Ensin matka kävi perjantaina Eurajoelle, jossa joukkuetta isännöi sarjan häntäpään kolmikossa pisteittä oleva, paikallinen Veikot. Kiihkeän paikalliskamppailun läheisyys oli lähtökohtaisesti suurin este LP:n menestyksen tiellä, joten joukkuetta mitattiin ottelussa ennen kaikkea henkisesti. Isoimmat kuopat saatiin kuitenkin kierrettyä. Kolmessa ensimmäisessä vuorossa Tuomas Juntusen johdolla oli taululle revitty 0–5-johto. Eurajoki kavensi, mutta viimeisessä vuorossa tehdyt kaksi juoksua takasivat selkeän jaksovoiton.
Toinen jakso on usein vaikea tämän kaltaisissa peleissä, joissa tasoero on selkeä ja avausjakso on tullut verrattain helposti. Tälläkään kertaa siitä ei tullut mitään läpijuoksua, mutta Palloilijoiden kivenkova ulkopeli takasi sen, ettei paniikin tunnekaan päässyt iskemään joukkueeseen. Kaksi ensimmäistä juoksua syntyi J-T Mattilan ja Elias Mäntyvaaran mailoista. Voittavan joukkueen merkki on, että hankalina hetkinä ratkaisijoita löytyy ykköspyssyjen takaakin. Eurajoki rakensi koko ottelussa vain kuusi kolmostilannetta ja onnistui hankkimaan 19 kärkilyöntiä eli hieman yli kaksi per sisävuoro. LP teki sen, mitä vaadittiin ja ansaitsi kolme sarjapistettä matkaansa.
– Ennen peliä painotettiin sitä, että vaikka kaikille se sunnuntai on se iso päivä tällä viikkoa, niin tämä peli pitää hoitaa tyylillä läpi. Ja kyllä me siinä onnistuimme, vaikka totta kai sitä aina toivoisi, että tasoero realisoituisi myös paremmin tulostaululle, tyytyväinen pelinjohtaja Jesse Jokinen summasi.
Pari yötä myöhemmin koitti se odotetumpi koitos eli kauden ensimmäinen paikalliskamppailu Jokioisten Koetusta vastaan. JoKo oli alkukauden pelannut puhtaalla pelillä, ennen kuin viikolla oli kärsinyt Tampereella kauden avaustappion. LP:llä on alkukauden ajan ollut sarjan pitävin ulkopeli, Koetuksella puolestaan riveissään ehkä sarjan tulivoimaisin lyöntiryhmä. Ennakkoasetelmat lupailivat mielenkiintoista ja tiukkaa otatusta, etenkin kun kelikin oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella kauniin kesäinen. Mutta jo oikeastaan alkulämmittelystä alkaen näki, että vain yksi joukkue oli saapunut kentälle voittamaan.
LP rakensi kärjestä ajon, joka päättyi siihen, että Joona Iivonen puhkaisi kolmosluukun kahden juoksun arvoisesti. Tuntui, että JoKon selkäranka katkesi jo tähän lyöntiin. LP teki jokaisessa vuorossa juoksuja ensimmäisellä jaksolla. Onnistujina olivat muun muassa ensimmäistä kertaa tällä kaudella kokoonpanossa nähty Tommi Malinen ja ykköstilanteessa kunnarin lyönyt Eetu Mutikainen. Klassiset tyrmäyslukemat 6–0 kuvaavat avausjakson voimasuhteita täydellisesti. Siinä missä LP oli iloinen, päättäväinen ja keskittynyt, Koetus oli hengetön ja alistunut. Joukkueen lyönnit päätyivät lähes poikkeuksetta keskelle kenttää Arttu Kunnarille eikä vaarallisuudesta ollut tietoakaan.
LP:ta mitattiin toisen jakson alussa. Vili Rantasen kopinnosto putosi väliin, ja ainoa peliä vieraille voittamassa ollut Koetus-pelaaja Joonas Porela karkasi kotiin. LP jäi nollille ja Rantanen–Porela -kaksikko tuplasi johdon toisessa vuorossa. Kotijoukkue ei hätkähtänyt, vaikka tällä kaudella takaa-ajoasema on ollutkin sille välillä haastava. Peräkkäisiä onnistumisia sateli toisen tasoittavalla, ja juoksun lyönnissä onnistuivat Juntunen, Malinen, Akseli Åberg ja Mutikainen. Koetus ei saanut painetta kolmannen aloittavalla, ja tasoittavallaan LP ratkaisi pelin lopullisesti tekemällä neljä juoksua lisää.
Pelin jälkeen LP-leirissä oltiin syystäkin tyytyväisiä.
– Kyllä pelattiin hyvin ja onnistuttiin juuri niissä asioissa, mitä on harjoiteltu ja mitä painotettiin, että mihin tämä peli ratkeaa. Vastustaja oli alistunut, mutta kyllä merkkaan senkin meidän onnistumiseksi. Nämä paikallispelit kun on aina myös henkisiä vääntöjä, Jokinen analysoi.
LP:n alkukausi on ollut vähän vuoristoratamainen, jossa hyvää jaksoa on seurannut huonompi ja toisinpäin. Juhannustauolle joukkue pääsee kuitenkin hyvistä asetelmista.
– Nyt on hyvä vähän hengähtää, on ollut monin puolin erilainen alkukesä. Kelit ovat vaihdelleet, oltiin evakossa Powerin ajan, peli on ailahdellut. Missään vaiheessa ei ole mikään huolestuttanut, mutta vähän erilaista tämä on ollut. Ulkopeli on kuitenkin osoittanut olevansa niin hyvällä tasolla, että tässä on riittänyt, kun ollaan siedetty vaan niitä huonoja hetkiä tietäen, että aika on meidän puolella, Jokinen summasi.
– Ja laita vaikka sinne lehteen loppuun, että Loimaalla ei Jokioinen juhli, hyväntuulinen pelinjohtaja huikkasi lopuksi pilke silmäkulmassa.
Perjantaina Eurajoella LP:n parhaina palkittiin jokerikaksikko Roope Arkkila ja Tuomas Juntunen, sunnuntaina parhaaksi arvostettiin etukentän Koetus-kasvatit Akseli Åberg ja Eetu Mutikainen.
Jussi-Pekka Niittymäki