
Loimaa/Kojonkulma
Marju Hirvonen
Viikonloppuna avautuneella Kojontuvan maalaiskirppiksellä ja Kahvituvalla riitti kävijöitä ja hulinaa. Kojonkulman kyläyhdistyksen järjestämä kirppis on jo perinne, ja Kahvituvalla hääräilee tuttuun tapaan Seija Keskinen.
Kyläyhdistyksen sihteeri Hanna Turta kertoi, että kirppis voitiin toteuttaa, kun he saivat kaupungin kautta kaksi kesätyöntekijää.
– Heti, kun tuo tieto varmistui, laitettiin pöydät jakoon. Etukäteen oli taas paljon kyselyjä, joten paikat menivät nopeasti ja muutamat jäivät vielä varalle odottelemaan.
Kojontuvalta kolmen viikon kesätyöpaikan saivat Minttu Mäki ja Uula Uusitalo.
– Laitoin hakemuksia moneen paikkaan, mutta tänä vuonna kesätöitä on tosi vaikea saada, sanoi Mäki.
Nuorten töihin kuuluu kirppiksen kassanhoidon lisäksi kahvinkeitto ja kahvilatuotteiden myynti.
– Hyvä säkä kävi, kun sain tämän työn. Monia kavereita harmittaa, kun he jäivät ilman kesätöitä, totesi Uusitalo.
Kahvitupaa pyörittävä Keskinen leipoo itse kaikki tarjottavat, ja joka päivä pöydästä löytyy sekä suolaista että makeaa.
– Avajaisviikonloppuna on aina paljon porukkaa liikkeellä, joten olen nyt itse paikalla, muutenhan nuoret hoitavat tämänkin puolen. Olen muina vuosina ollut tyytyväinen tähän hommaan ja hyvältä tuntuu, kun tätä taas kyseltiin. Tästä on muodostunut tavallaan kylän kesäkahvila. Moni kyläläinen poikkeaa joka päivä ja myös mökkiläiset piipahtavat usein päiväkahvilla, iloitsi Keskinen.