
LOIMAANEloisat hankki telttakatoksen ja uuden karaokelaitteiston Leader-tuen avustuksella. Julkista tukea hanke sai yhteensä 2 640 euroa, joka kattoi 90 prosentin osuuden rahoitustarpeesta ja loppukustannukset katettiin yksityisellä rahoituksella.
Karaokelaitteisto ollut käytössä jo parin kuukauden ajan. Teltan harjakaisia vietettiin viime perjantaina.
– Painoja pitää näköjään hommata hieman lisää, teltan kasausporukka totesi, kun 3×4 metrin kokoinen teltta hieman natisi tuulessa.

Telttakatoksen avulla Eloisat tavoittelee lisänäkyvyyttä Loimaan talousalueen tapahtumissa ja myös tuoda suojaa sateilta ja paisteelta. Näkyvyyden avulla pyritään saamaan uusia jäseniä yhdistyksen monipuoliseen ja virkistävään toimintaan.
– Nyt me olemme jääneet helposti vähän piiloon, vaikka olisimmekin tapahtumissa olleet mukana. Teltta huomataan varmasti, puheenjohtaja Kauko Tervonen kommentoi.
Eloisien karaokeillat ovat kesän ajan tauolla ja jatkuvat Kanta-Loimaan seurakuntatalolla taas elokuun lopulla. Karaoken merkeissä Eloisat kokoontuu kahdesti kuukaudessa. Laulajia mukana on ollut noin 10–20 ja karaokevastaava Pentti Mykkäsen mukaan laulajien määrä on tasaisesti kasvanut.
– Odotuksena on saada kolmisenkymmentä laulajaa toteuttamaan itseään. Uusissa laitteissa on myös bluetooth-kaiutin, joten käytännössä voimme ottaa karaoken mukaan muuallekin, Mykkänen kertoi.