On vaikea kuvitella mitään suomalaisempaa kuin lavatanssit ja talkoot. Tästä on hyvänä esimerkkinä Mellilässä sijaitseva Pappisten lava, joka viettää tänä kesänä 25-vuotisjuhlaansa. Lava rakennettiin aikoinaan talkoilla ja edelleen sen kantavana voimana on talkooväki, joka pyörittää toimintaa.
Lavakulttuurin kukoistuskausi ajoittuu sotien jälkeiseen aikaan, kun tanssikielto kumottiin ja ihmiset halusivat karistaa sodan harmauden yltään. 1950-luvulla Suomessa oli yli tuhat lavaa, kun tänä päivänä niitä on Elävä perintö -sivuston arvion mukaan reilu 300. Nyt tanssilavoilla eletään jonkinlaista uutta nousua, kun nuoripolvi on löytänyt tanssin ilon uusien orkestereiden myötä (LL 21.8.2024).
Tanssimisen hyvistä puolista saisi pitkän luettelon, mutta päällimmäisenä lienee liikkumisen ja musiikin tuoma ilo. Tanssilavalla näkeekin harvoin, jos koskaan, kurttuisia otsia ja alaspäin kääntyneitä suunpieliä.
Loimaan seudulla on useita aktiivisia lavoja, joten harrastaminen ei jää ainakaan siitä kiinni. Laji sopii kaikenikäisille, ja lavalle sopii mennä yksinkin, jos ei ole omaa tanssiparia. Jos taas tanssijalkaa ei vipata, sekään ei haittaa, sillä hyvästä musiikista ja toisten seurasta voi nauttia ilman lavalla pyörähtämistäkin.
Mikä siis enää pidättelee?