Siskonpojat löysivät kärpäslätkät. Tai oikeastaan ne oli pakko löytää heille, kun pari sisälle päässyttä kärpästä pörräsi miehenalkujen ympärillä hellepäivänä ja häiritsi jätskinsyöntiä.
Kärpäset karkasivat kyllä lätkijöiltä, mutta lätkät haettiin uudelleen esiin seuraavalla visiitillä, sillä lattialta bongattiin kärpänen. Se ei jostain syystä lähtenyt edes karkuun.
Tähän voi kirjoittaa elokuvien loppulausetta mukaillen, että ”Tätä kolumnia kirjoitettaessa ei vahingoitettu eläimiä”. Setä nimittäin huomasi, että tädin kärpäseksi tunnistama asia olikin pöydältä pudonnut kirsikkatomaatin tummanvihreä kanta.
Pojille tätä ei kerrottu.
Suomen luonnosta tunnetaan yli 24 000 hyönteislajia. Ihan kaikkiin en ehtinyt kesälomallani tutustua, vaikka siltä tuntui.
Noudatin niiden suhteen siskonpojan esimerkkiä. Kesken toisen (ihan oikean) kärpäsen metsästyksen hän tuli nimittäin hartiat lysyssä kysymään, että onko kärpänen pakko tappaa, sillä eihän se ole tehnyt mitään pahaa.
Voi kulta pieni, ei tietenkään ole pakko.
Paarmoja lätkin kyllä niiden ilmaannuttua heinäkuun helteissä niin, että näytin varmaan jonkun eksoottisen perinnetanssin harrastajalta. Sitten askartelin hellehattuun karkottimen – ja se toimi. Tai ainakin vähemmän tuli iankaiken kutiavia puremia.
Jokaisella hyönteisellä(kin) on oma paikkansa ja tehtävänsä maailmassa.
Seitsenpistepirkot (siis tuttavallisemmin leppäkertut) syövät kirvoja. Pensaskimalainen pölyttää mustikoita ja puolukoita. Esimerkiksi.
Ja vaikka minkään eliön olemassaoloa ei tulisi typistää vain ravintoketjun osaksi, niin entä jos hyttysiä ja muita hyönteisiä ei olisi? Miten vaikkapa linnunpoikasille sitten kävisi?
Ininä saattaakin tuoda pihaan myös linnunlaulun.
Eikä kai luonto voi olla luonto ilman luontoa.
Mihin kaikkeen toimillamme vaikutammekaan?
Opittavaa riittää. En todellakaan tiennyt, että niittyhepokatin vahvoja leukoja on käytetty aikoinaan syylien poistoon ja että kiiltomato saalistaa etanoita ja kotiloita ( hyönteisseura.fi ).
Kaiken lisäksi hyönteisten nimet luovat niistä Persoonia. Pohjantanhukärpänen, viherpaksureisi, lauhahiipijä, pyjamalude. Juhannusturilas, humalaperhonen, piippopaksupää, nastakehrääjä, heinätöpökatti.
Kun katson peiliin, jotenkin sympatiseeraan vyöihrakuoriaista. Punaselkähaiskiaisesta tulee mieleen viimeinen lomapäivä, kun helle hiosti ja aurinkorasva jäi lisäämättä.
Kati Uusitalo