Autonasentaja Tauno Ilmari Salonen kuoli Loimaalla 10. elokuuta 2025. Hän oli 88-vuotias, syntynyt Loimaalla 28.5.1937.
Tauno vietti lapsuutensa Loimaalla Kojonperän kylässä. Nelivuotiaana Tauno lähetettiin sotalapseksi Ruotsiin yhdessä pari vuotta vanhemman veljensä ja kahden serkkunsa kanssa. Sotaa paossa Ruotsissa Tauno vietti vajaan vuoden.
Tauno joutui osallistumaan ansiotyöhön jo hyvin nuorena. Hän vietti kesiä sokerijuurikasmailla ja keväisin pyöritti rantatöyräältä tukkeja Kojonjokeen. Joskus töitä piti tehdä koulupäivinäkin.
Armeijassa Tauno koulutettiin autosotamieheksi. Armeijan jälkeen Tauno pääsi oppipojaksi Auto- ja Koneliike K. Vihannolle. Ura Vihannon palveluksessa kesti yli 20 vuotta. Kun Vihanto lopetti toimintansa, Tauno siirtyi korjaamotoimintaa jatkamaan ryhtyneen Autohuolto P.J. Tuomisen palvelukseen. Siellä meni Fordien huoltomiehenä taas yli 20 vuotta.
Työ autonasentajana oli likaista ja raskasta. Tästä huolimatta Tauno arvosti työtään ja oli valmis auttamaan asiakkaita autoasioissa usein vapaa-aikanaankin. Vihannolla oli tapana palkita työntekijät 20 vuoden työpanoksesta kultakellolla. Aikanaan Taunokin sai kultakellon käteensä. Sitä hän käytti ylpeänä sukujuhlissa ja vappumarsseilla.
Tauno oli taitava satujen ja tarinoiden kertoja. Meille lapsille hän kertoi usein tarinoita lapsuutensa Kojonperästä, mm. miten uitti porsasta sateen jälkeen sarkaojissa ja nukahti sen viereen karsinan puhtaille oljille.
Tauno oli kiinnostunut lukemisesta. Hän innostui erityisesti Kalle Päätalon kirjoista. Muutamassa vuodessa hän luki iltaisin Päätalon koko siihenastisen tuotannon. Kun hän pääsi kiinni kirjailijan julkaisutahtiin, Tauno luki uusimman kirjan heti, kun se oli kirjastosta saatavissa.
Armeijassa Tauno kunnostautui ruotukavereiden hiusten leikkaajana. Hänet tunnettiin nimellä parturi-Salonen. Armeijan jälkeen hän osti kitaran parturoinnista saamillaan tuloilla. Hän soitti varsinkin Tapio Rautavaaran musiikkia. Myöhemmin 1980-luvulla Tauno innostui harmonikan soitosta. Hän kävi työväenopiston harmonikkakerhossa ja soitteli kotona itsekseen.
Joulu oli Taunolle erityinen juhla. Tauno vietti parikymmentä joulua Loimaan Leiskun pukkipalvelussa. Hänelle oli suuri kunnia viedä jouluiloa loimaalaisiin koteihin ja tuoda tuloja urheiluseuralle. Vuosien varrella hänelle kertyi monia vakioperheitä, joissa vieraili joulu toisensa jälkeen. Joskus haitarikin oli mukana pukkikeikalla.
Tauno kuului vuosia Loimaan Leiskun aktiiviseen talkooporukkaan. Hän oli kesäisin urheilukentällä toimitsijana yleisurheilukilpailuissa. Talvisin Tauno oli usein lasten kanssa luistinradalla ja kannusti jälkikasvuaan ja näiden kavereita ottamalla kierrosaikoja sekuntikellolla, kun lapset kiersivät kilpaa kenttää.
Harrastelijamaanviljelijäksi Tauno ryhtyi, kun puolisonsa vanhemmat eivät enää jaksaneet viljellä pientilaansa Alastarolla.
Kuntapolitiikkaa Loimaalla Tauno teki lautakuntien jäsenenä. Tauno oli vuosikausia mukana Loimaan seudun kansanterveystyön kuntainliiton terveyslautakunnassa ja Loimaan kaupungin teknisten töiden lautakunnassa. Terveyslautakunnassa Tauno toimi mm. siihen aikaan, kun Loimaalle suunniteltiin rakennettavaksi nykyistä Pääterveysasemaa.
Toiminta ammattiyhdistysliikkeessä oli lähellä Taunon sydäntä. Vihannolla työskennelleessään hän toimi työpaikan luottamusmiehenä ja myöhemmin hän oli aktiivinen jäsen Metallityöväenliiton Loimaan osaston hallituksessa.
Tauno oli kätevä käsistään. Hän korjasi kaiken mahdollisen. Olipa kysymys sitten sähköparranajokoneen moottorin hiilien vaihtamisesta tai rikkoutuneen lumikolan kunnostamisesta, Taunolta asia hoitui.
Tauno avioitui 26-vuotiaana Ritva Marjatta o.s. Aron kanssa. Avioliitto kesti aina Taunon kuolemaan saakka. Pitkän avioliiton perustana Tauno piti puolisoiden keskinäistä kunnioitusta. Taunolle ja Ritvalle syntyi kaksi lasta ja neljä lastenlasta.
Tauno vietti tavanomaista ekologisempaa elämää. Vaikka hän työkseen huolsi ja korjasi autoja, hän autoili itse hyvin vähän. Kaikki työmatkansa yli 40-vuotisen työuransa aikana Tauno ajoi polkupyörällä.
Tauno vietti rauhallista elämää Loimaan seudulla eikä juurikaan matkustellut. Hän ei koskaan matkustanut lentokoneella eikä hänellä milloinkaan ollut passia.
Tauno käytti alkoholia erittäin säästeliäästi. Tauno oli nuorena miehenä hankkinut alkoholiliikkeen myöntämän henkilötodistuksen eli nk. viinakortin. Viinakortista piti vuosittain käydä maksamassa alkoholiliikkeen myymälässä leimavero. Tauno kertoi, että alkoholiliikkeessä oli kovasti ihmetelty, kun hän jonain vuonna kävi vain maksamassa veron, mutta ei ostanut samalla mitään Alkon tuotteita.
Harri Salonen
Tauno Salosen poika