Kyyhkyt vaihtavat räpiköiden paikkaa häkissään, kun puukkosaha porautuu vanhan navetan rakenteisiin vajaan kymmenen metrin päässä. Linnut on tuotu vammautuneina tai muuten avuttomina luonnonvaraisia eläimiä hoitavalle Markku Haanpäälle , samoin kuin pihan toisella puolella häkeissä olevat harakka ja varikset ja entisessä kanalassa olevat ketut.
Hän on yksi neljästä Loimaan, Pöytyän ja Oripään alueella toimivan eläinsuojeluyhdistys Sey Loimaan luonnonvaraisten eläinten hoitajista.
Laki velvoittaa auttamaan sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä, ja pulaan joutuneita eläimiä riittää.
Ruuhkaa on ollut, myös tähän paikalliseen hoitajanelikkoon kuuluvat puheenjohtaja Hanna Penttinen ja Terhi Siili-Rantanen huokaavat.
Täkäläiset vapaaehtoiset arvioivat, että osasyynä ruuhkaan on ollut se, että viime aikoina hoitajien määrä on vähentynyt.
– Minulle tuotiin kesällä kettu Oulusta saakka hoitoon, Markku Haanpää kertoo.
Lähempää ei löytynyt vapaata hoitopaikkaa.
Hoitajien on pitänyt vuoden 2024 keväästä alkaen tehdä ilmoitus hoitotoiminnastaan aluehallintovirastolle ja se maksaa useita kymmeniä euroja.
– Onneksi ei sentään sitä yli kuuttasataa euroa, mikä ensin oli arvio, Terhi Siili-Rantanen toteaa.
Suomen eläinsuojeluyhdistyksen (SEY) viestintäpäällikkö Maria Eiskop sanoo hänkin, että vapaaehtoishoitajien määrä on vähentynyt reilusti viime aikoina.
– Ilmoituksen tekeminen maksaa, mutta se ei selitä kaikkea.
Hän arvelee, että moni eläimiä vapaaehtoisena vuosia hoitanut ei enää jaksa tai edes pysty jatkamaan.
Uusia vapaaehtoisia toivotaan mukaan toimintaan, sillä hoidettavien eläinten määrä on suuri.
Yhdistys on saanut juuri Suoma Viialan säätiöltä apurahan, joka on kohdennettu Markku Haanpään pihalla olevan vanhan navetan muutoksiin. Puolikas siitä saa valokatteen, kun vanha katto puretaan alta pois ja toinen puoli lisävaloa, kun tilat erotetaan vanhoista ikkunoista osin tehdyllä seinällä.
Hoidokeille yritetään tehdä sellaiset olot, joissa nämä voivat elää lajinmukaista elämää.
– Tällä hetkellä emme voi ottaa vesilintuja hoitoon, kun heille ei ole tarpeeksi isoa allasta, Hanna Penttinen kertoo.
Hoitoketut sensijaan ovat kaivaneet itselleen pesäkolon vanhan kanalan betoniperustuksiin – kolojahan ne kaivaisivat vapaanakin, Markku Haanpää toteaa.
– Lajikumppanuus on tärkeää ja hoidossa pitää ottaa huomioon esimerkiksi se, onko kyseessä vaikka parvilintu tai laumaeläin.
Hoidon tarkoitus ei ole kesyttää vaan pitää hoidokit luonnoneläiminä, jotta ne voidaan vapauttaa takaisin luontoon.
– Sen tässä huomaa, että on syytä keskittää, eli tietyt lajit menevät tietyille hoitajille.
Sopivien tilojen lisäksi hoitajilla pitää olla perehtyneisyyttä hoitamiinsa lajeihin.
Markku Haanpäällä on ollut hoidossa pääasiassa kyyhkysiä, varislintuja, pikkulintuja, tervapääskyjä sekä kettuja. Terhi Siili-Rantasella oravia ja rusakoita – ja tietenkin siilejä, hän viittaa hymyillen nimeensä.
– Pienpedot, lepakot ja petolinnut, Hanna Penttinen luettelee omien hoidokkiensa lajeja ja toteaa, että kotkia ei ole tullut hoitoon – vielä.
Jos hoitoon tulee joku uusi laji, he ottavat asiantuntijoihin yhteyttä ja tietoa jaetaan myös muiden eläinsuojeluyhdistysten kanssa.
Tukiverkostoaan he sanovat laajaksi.
– Lepakkotieteellinen yhdistys, lintujen rengastajat, Pyhtään lintuhoitola, Korkeasaari, he luettelevat yhteistyötahojaan ja listaavat myös monia asiantuntijoita, joihin voi ottaa yhteyttä, jos tarvitsevat päivitystä osaamiseensa.
Vaikka he hoitavat luonnonvaraisia eläimiä, osa vapaaehtoistyöstä on myös ihmisten kanssa toimimista.
– Ihmisillä voi olla kova hätä loukkaantuneesta eläimestä, kun he soittavat ja yritän tietenkin aina rauhoitella, Markku Haanpää sanoo.
Välillä soittajille saa kertoa perusfaktoja hoitotyöstä, kuten sen, että luonnonvaraisten eläinten hoitotyö ei tapahdu missään firmassa ja että sitä tehdään ilman palkkaa.
Pentuja ja poikasia pitää syöttää taajaan, ja se tarkoittaa, että töistä pitää esimerkiksi käydä kesken päivän kotona ja tehdä hoitoon kuuluva aika takaisin työpäivän päätteeksi. Kun moni eläin synnyttää tai hautoo poikasiaan keväällä ja alkukesän korvalla, kesä on hoitajille ruuhka-aikaa.
– Ei tarvitse miettiä kesälomareissuja, vapaaehtoiset sanovat – jos sellaisiksi ei lasketa sitä, kun hoidokkeja lähdetään vapauttamaan.
Ne nimittäin pyritään vapauttamaan samoille alueille, mistä ne on löydettykin.
– Koko ajan on draamaa, Markku Haanpää kuvaa eläinten hoitamista.
Terhi Siili-Rantanen muistaa kesältä pienen siilinpoikasen, joka oli tuotu hänelle huonossa kunnossa. Viikon ruokkimisen aikana sen vointi oli jo silminnähden kohentunut, mutta sitten äkkiä romahtanut.
Monet itkut on hoidokkien edestä itketty ja koko ajan hoidokeista on huoli.
– Väkisin ei eläimiä hoideta.
Inhimillisempää on päästää eläin kärsimyksistään, jos toivoa ei ole. Eutanasian suorittaa mahdollisesti eläinlääkäri tai joskus hoitajat saavat metsästäjiltä lopetukseen apua.
Monesti he joutuvat tekemään hätälopetuksen itse.
– Pienen linnun voi lopettaa terävällä kovalla iskulla päähän.
Hoitajat joutuvat kohtaamaan niin kissojen hampaisiin joutuneita lintuja kuin siimaleikkurin silpomia siilejä ja monia muita koskettavia eläintapauksia.
Mikä saa vapaaehtoisen jaksamaan?
– Jokainen eläin ja elämä on arvokas.
