
Asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöille isännöintipalveluita tarjoava yritys toimi ennen Vesikoskenkadulla, torin vieressä. Vanhat tilat sijaitsivat niin sanotussa Säästöpankin talossa, vanhan Lintuparven yläpuolella.
Toimitusjohtaja Mikko Lehtonen sanoo Turuntien uusien 150 neliön tilojen olevan suuruudeltaan kaksinkertaiset vanhoihin verrattuna. Uusissa tiloissa mahtuu esimerkiksi järjestämään hyvin taloyhtiöiden kokouksia.
Lisätilaa tarvitaan muun muassa siksi, että firmassa aloittaa tulevana maanantaina uusi työntekijä. Sen jälkeen toimitiloissa työskentelee yhteensä viisi työntekijää.
– Alueelta on hiljattain poistunut yksi isännöintialan yritys. Se on tuonut muille isännöintialan yrityksille lisää töitä, Lehtonen muotoilee.
Muutolle on muitakin syitä.
– Isännöintiala on digitalisoitunut ja ammattimaistunut merkittävästi viime vuosina. Isännöinnin työmäärät ovat kasvaneet valtavasti. Veikkaan, että kaikilla Loimaan alueen isännöitsijöillä ovat kädet täynnä työtä.
Uudet toimitilat remontoitiin ennen muuttoa, ja yritys osti ne omiksi. Lehtosen mielestä mittavan remontin teettäminen vuokratiloihin ei olisi ollut mielekästä.
Hän kertoo, että Turuntiellä työntekijöillä on omat työhuoneet, kun taas Vesikoskenkadulla oltiin avokonttorissa.
– Työmäärät ovat lisääntyneet, ja asiat vaativat aiempaa enemmän keskittymistä.
Hänen mukaansa taloyhtiöiden hallinnointi vaatii entistä enemmän asiantuntemusta, mihin puolestaan vaikuttavat muun muassa viranomaisvaatimusten kasvu, taloyhtiöiden taloudelliset haasteet ja yhä monimutkaisemmat kiinteistönhallinnan tarpeet.
Digitalisoitumisen hyödyistä Lehtonen nostaa esimerkiksi yrityksen käytössä olevan avoimen kirjanpidon, josta taloyhtiöiden hallitusten jäsenet näkevät nopeasti ostolaskut eli mihin taloyhtiön rahoja käytetään. Hän korostaakin taloudellisen suunnitelmallisuuden tärkeyttä, jotteivät taloyhtiöt joudu perimään ylimääräisiä vastikkeita.