Loimaa/Alastaro, Lohja
Marju Hirvonen
Pieni poika kävelee kotoa Vännilästä kaksi kilometriä kylälle meijeriin hakemaan maitoa, vain kuullakseen, ettei sitä hänelle anneta, kun perheellä on jo ennestään velkaa meijerille.
– Tämmöstäkin on tullut koettua, kertoo Seppo Lindeqvist totisena.
Lindeqvist asui lapsuutensa ja nuoruutensa Alastarolla.
– Kyllä me oltiin köyhä perhe. Meitä oli kahdeksan lasta, isä oli alkoholisti taidemaalari ja harvoin kotona, äiti piti huolta perheestä parhaansa mukaan. Muistan silti lapsuuden hyvänä.
Koulunkäynti ei ollut pojan vahvuuksia. Todistuksessa käytös oli 10, muuten ei niin hyviä numeroita paperissa näkynyt. Kolmen nelosen takia oli ensimmäinen luokka käytävä toiseen kertaan.
Lindeqvist kävi Loimaan ammattikoulussa rakentajapuolen ja lähti sen jälkeen pääkaupunkiin.
Miksi Helsinki, eikä vaikka Turku?
– Jollain ammattikoulun opintoretkellä käytiin Helsingissä myös Hakan rakennustyömaalla ja siellä kävi selväksi, että töitä kyllä löytyisi.
Niin 17-vuotias nuorukainen lähti mopolla Helsinkiin. Äidillä ei ollut antaa rahaa, mutta hän keitti kananmunia evääksi.
– Pysähdyin monta kertaa kysymään tietä, milloin mistäkin ja keneltäkin. Välillä mopoa piti työntää ja matka kesti kauan, onneksi oli niitä kananmunia mukana.
Ihan täyteen tuntemattomaan ei maalaispoika joutunut, sillä Helsingissä asui jo veli ja sisko. Heidän kanssaan Seppo asui kimppakämpässä, kunnes sai hommattua oman pienen asunnon.
Ensimmäinen työpaikka oli muurarin hanslankarina Rakennuskunta Hakan työmaalla Vantaalla.
– Se muurari oli ammattimies, mutta juoppo. Ruokatunnit tuppasivat venymään, kun hänellä oli tapana lainata mopoani ja lähteä kaljalle. Lähtiessään hän antoi minulle ohjeita ja tein töitä parhaani mukaan. Muutaman kerran työnjohtaja tuli kyselemään muurarin perään ja tiedusteli, miten paljon minä olin muurannut. Kerroin rehellisesti tilanteen. Jonkun ajan päästä muurari sai potkut ja minä jatkoin hänen töitään. Suttasin muurauskauhaa ja uusia valkoisia työvaatteitani laastilla, etten olisin näyttänyt ihan aloittelijalta.
Rakennusalalla riitti töitä. Tavaratalo Stockmannin laajennustyömaan seinäpilareiden muuraaminen oli Lindeqvistille hieno hetki. Maalaispoika oli omalla sitkeydellään saanut hyviä työpaikkoja, sitä oli vaikea uskoa todeksi.
– Velipoika omisti ravintola- ja kylmälaitehuoltoja tekevän yrityksen ja houkutteli minut siihen mukaan toiseksi yrittäjäksi. Minulla ei ollut alasta etukäteen mitään ymmärrystä. Kävin työn ohessa muutamia kursseja ja suoritin tarvittavat luvat. Jonkun ajan päästä huomasin, että osaankin sähkö- ja kylmähommien lisäksi kaikenlaista muutakin.
Näitä yrityshommia kesti 15 kiireistä, stressaavaa ja kosteaa vuotta. Alkoholi alkoi olla yhä enemmän elämässä mukana, ja lopulta piti jo keksiä erilaisia selityksiä asiakkaille, kun työmaalle saapui joko humalainen tai ainakin krapulainen mies.
Perheeseen syntyi neljä lasta. Itse köyhän lapsuuden elänyt Seppo halusi antaa omille lapsilleen rakkautta ja kaikkea hyvää, turvallista kotia unohtamatta. Lapsilta ei puuttunut mitään ja lomilla tehtiin matkoja joko kotimaassa tai ulkomailla.
Vastuu perheestä ja yrityksestä kävi raskaaksi viinan takia, ja Lindeqvist alkoi pelätä mahdollisia seurauksia. Hän päätti muuttaa asioita. Lähipiiri reagoi epäilevästi, kun hän kertoi aikovansa perustaa oman firman. Vain lapset tukivat päätöstä täysillä.
– Päätin aloittaa kaiken alusta ja lopettaisin myös juomisen. Lapset uskoivat minua, enkä kerta kaikkiaan voinut pettää heidän luottamustaan.
Helmikuun alussa 1995 loppui juominen, kerrasta. Helppoa se ei totisesti ollut. Vanhat kaverit eivät juurikaan kannustaneet, lähinnä odottivat retkahdusta. Selvänä piti käydä läpi myös pään sisäisiä asioita, vanhoja ja vaikeitakin asioita nousi pintaan.
– Monesti ajoin autolla tutun ravintolan eteen valmiina luovuttamaan, mutta kertaakaan en noussut autosta. Lupaukseni lapsille oli tärkeintä, sen avulla jaksoin.
Samana vuonna Seppo perusti Resta-Mestan. Yritys myi, huolsi ja korjasi takuuhuollettuja suurkeittiö-, ravintola- ja kylmälaitteita. Hän aloitti yksin, mutta hommat olivat tuttuja jo pitkältä ajalta. Seuraavana vuonna kiersi huhuja yrityksen konkurssista.
– Totesin vaan, että kun edellinen firma toimi 15 vuotta alkoholista huolimatta, niin kyllä tätä pystyn selvin päin pyörittämään ainakin viisi vuotta.
Tänä vuonna Lindeqvist on saanut juhlistaa sekä Resta-Mestan, että päihteettömän elämän kolmekymppisiä. Koulutodistuksen neloset ovat vaihtuneet yrityksen AAA-luottoluokkaan, eli korkeimpaan mahdolliseen luottoluokitukseen.
Yrityksen eteen on tehty paljon töitä, tunteja laskematta. Hyvä maine toi lisää töitä ja pitkäaikaisia vakioasiakkaita on lukematon määrä. Resta-Mesta toteuttaa muun muassa ravintoloiden ja muiden julkisten tilojen keittiöitä. Yritys myös vuokraa teollisuuskeittiöitä erilaisiin tilaisuuksiin ja isoihin tapahtumiin, toiminta-alue kattaa koko Suomen. Esimerkkeinä voidaan mainita vaikka Ruisrock, Partiolaisten valtakunnallinen kesäleiri, Flow-festivaali ja Pori Jazz. Nykyään Resta-Mestaa johtaa Sepon tytär Anne Lindeqvist.
Monista asiakkaista on tullut hyviä tuttuja ja pitkäaikaisia ystäviä.
– Saimme olla yli 20 vuotta sitten rakentamassa ja toteuttamassa Satu Silvon ravintolaa Silvoplee. Ystävyys Sadun ja Reidar Palmgrenin kanssa jatkuu edelleen.
Myös Levin matkailuyrittäjä Päivikki Palosaari kuuluu ystäväpiiriin. Palosaari oli avustamassa ja loihtimassa kesäherkkuja Seponrannan avajaisissa.
– Olemme toimittaneet useisiin Päivikin yrityksiin keittiöiden laitteet. Viimeksi Joulupukin Taloon, joka valmistui viime vuoden lopulla.
Lindeqvistin päivät kuluvat Hiidenveden rannalla Lohjalla. Täysin oloneuvoksena hän ei osaa olla, vaan järvenrantatontilla sijaitsee kodin lisäksi rantasauna, kolme vuokramökkiä ja muita rakennuksia. Elämyskohde Seponrannassa on hyvät puitteet järjestää juhlia, tykypäiviä ja muita tilaisuuksia tai voi vaikka vuokrata rantasaunan porukalla. Tarvittaessa kaikki järjestyy tarjoiluja myöten.
– Täällä on ollut monenlaisia tapahtumia. On pidetty perhejuhlia, karaoketansseja ja esitelty ulkomaalaisille kaunista Suomen luontoa.
Miehen sydän läikähtää museoautoille. Silmäterä on komea amerikkalainen avoauto, vuosimallin 1926 Willys Knight. Ensi vuonna Seppo on luvannut tarjota pullakahvit satavuotiaan kaunottaren kunniaksi.
– Raitistuminen muutti elämäni täysin, sen päätöksen ansiosta olen saanut hyvän elämän. Inhimillisyys on tehnyt yrityksistäni menestyviä, olen aina tehnyt töitä sydämellä. Kun tekee hyvin ja auttaa toisia, se palkitaan.