Viiden tai kymmenen viime vuoden aikana Loimaan Lehden toimittajilla ei ole ollut montaakaan sellaista musiikkiaiheista keikkaa, joissa ei olisi harmiteltu Heimolinnan puuroisia äänimaisemia. Akustiikkaverhojen asentamisen myötä voidaan jatkossa keskittyä enemmän olennaisiin harmitusta aiheuttaviin aiheisiin, eli lähinnä jatkuvasti kasvaviin artistien keikkapalkkioihin ja sitä myötä lippuhintapuntarointiin, sekä siihen, että miten loimaalaiset saataisiin lähtemään konsertteihin.
Hyviä keikkapaikkoja Loimaalla ei jonoksi asti ole. Vaikka Heimolinnassakin on edelleen puutteensa, on se sijaintinsa ja tilojensa puolesta paras. Siis ainakin, jos arvioidessa ei keskitytä wc-tiloihin.
Kulttuurituottaja Manu Mäkisen mukaan akustiikkaparannus tehtiin budjetin raameissa ja Heimolinnalle korvamerkittyjä varoja on jäljellä niin, että valaistusta päästään mahdollisesti uusimaan vielä tämän vuoden aikana. Vuosien ajan Heimolinnan jälkikaikupuuroa nauttineet ihmiset väkisinkin pohtivat, että miksi verhot saatiin asennettua vasta nyt?
Viivästymistä on osaltaan selitetty henkilömuutoksilla ja osaltaan rahalla. Asiaa ajaneet ihmiset ovat siirtyneet muualle, eikä tilalle tulleilla akustiikka ole ollut ensimmäisenä työlistalla. Lisäksi alkuperäisten suunnitelmien hinta oli sopivasti sen verran korkea, että toteuttaminen oli helppoa siirtää akuutimpien asioiden tieltä.
Kulttuuriväen suista ovat syksyn aikana tarkkakorvaiset osanneet kuulla pientä tyytymättömyyttä Loimaan kaupungin kulttuuriarvostusta kohtaan. Esimerkkinä: kun Loimaan Kesän avauksessa jaettiin kunniamitaleja ansioituneille kuntalaisille, oli vastaanottajina kolme urheiluvaikuttajaa, mutta ei kulttuuri-ihmisiä.
Urheilun ja kulttuurin vastakkainasettelu on harmittavaa, sillä tänä päivänä ne kilpailevat lähinnä siitä, kumpaa on huomioitu vähemmän.
Äänipuuron sijasta Heimolinnassa tarjoillaan jatkossa korkeintaan joulupuuroa. Tapahtumien määrä tuskin ainakaan vähenee ja toivoa sopii, että ainakin yksi tekosyy jättäytyä pois konserteista on nyt pyyhitty.