Mielipidekirjoittaja Päivi Syrjänen ilmaisi huolensa (LL 13.9.) työharjoittelijoiden kokemasta kiusaamisesta ja huonosta perehdytyksestä. On helppo yhtyä kirjoittajan huoleen siitä, miten huonon kuvan varsinkin nuoret saavat työnteosta, jos he kohtaavat vähättelyä, sivuuttamista tai jopa ulossulkemista. Kuinka vähäpätöisenä me aikuiset pidämme sitä, että saamme aikanaan osaavia työkavereita joukkoomme?
Tet-jaksossa tai työharjoittelussa ei ole kyse pelkästään työtehtävistä, joita harjoittelun aikana saa tehdäkseen. Toivon mukaan jokainen saa kuitenkin jotain. Nimestään huolimatta ”harjoittelu” ei viittaa siihen, että töitä oppii tekemään lakaisemalla lattioita. Toinen tyypillinen erityisvastuualue on todistettavasti kahvinkeitto.
Työharjoittelun kaari alkaa jo siitä, että selvittää, mitä työpaikkoja seudulla on ja mitkä niistä voisivat olla omaan urahaaveeseen peilaten kiinnostavia. Tarttuu puhelimeen tai laittaa sähköpostia, kertoo itsestään ja sopii pelisäännöistä. Oppii käsittelemään myös pettymyksen, jos unelmien työpaikkaan ei pääsekään.
Paras muisto omilta kouluajoiltani on ollut aikuisten, jo työelämässä olevien utelias ja kannustava asenne nuorta tettiläistä kohtaan. Eräässä kahvilassa työskennellessäni muistan, miten työnantajani kysyi, mikä on mielestäni elämän tarkoitus. En osaisi kysymykseen vieläkään vastata, ja hivenen vaivautuneena tuolloin tuumin, että ehkäpä onnelliseksi tuleminen. Työnantaja kysyi, onko onnellisuudessa mitään mieltä, jos välillä ei kohtaa epäonnea.
Työnantajan ei tarvitse udella nuorelta välttämättä elämäntarkoitusta, mutta tettiläisen tai harjoittelijan kannalta on olennaista tiedustella, millaisia tavoitteita jaksolle on mielekästä asettaa. Eihän yksikään oppilas tai opiskelija halua leimautua ”tyhmäksi” tai ”huonoksi”, eikä mikään työpaikka halua, että siitä puhutaan eteenpäin ”aivan surkeana”. Siksi vastuu työharjoittelun onnistumisesta on jaettava kummallekin osapuolelle.
Tettiläiseltä tai harjoittelijalta tavoitteenasettelu edellyttää jotain muuta kuin olkien kohauttelua, työnantajalta taas kykyä ymmärtää, että kaikki työelämään tulijat eivät ole samasta puusta veistetty. Yksi haluaa mieluiten varjostaa hänelle osoitettua mentoria ja seurailla työpaikan arkea turvallisen välimatkan päästä, toinen tahtoo päästä käsiksi todellisiin työtehtäviin, vaikka onnistuminen ottaisi aikansa.
Opinto-ohjaajat Saara Saariaho ja Lotta Rautanen muistuttivat torstain lehdessä ( LL 25.9.), että tet-harjoittelussa voi olla kyse hyvin pienistä opeista. Jo se, että tulee joka aamu sovittuna kellonaikana paikalle, on osalle oppilaista riittävä tavoite.
Elämäntarkoituksen ei tarvitse löytyä töistä, eikä työelämä koskaan tarjoa pelkkää onnea ja autuutta. Jotain tet- tai työssäoppimisjaksojen uudistamistarpeesta kertoo se, että työpaikkaa on entistä vaikeampi löytää. Vaikka tet-jaksossa saattaa olla kyse vain parista viikosta, työharjoittelussa parista kuukaudesta, yhteiskunnan kannalta kyse on tuhansista työelämään aikanaan siirtyvistä käsipareista – tai siirtymättä jäävistä.
Katriina Reijonen