Avattaret, tekoälyn luomat ihmishahmot ovat yleistyneet viime vuosien aikana etenkin Aasiassa. Tekoälyn keksimät kuvitteelliset henkilöt toimivat esimerkiksi julkisissa rooleissa juontajina tai vaikuttajina Koreassa.
Erilaiset sovellukset taas tarjoavat mahdollisuuksia kehittää omien mieltymysten mukaisen virtuaaliystävän tai seurustelukumppanin, joka omaa käyttäjän valitsemat luonteenpiirteet ja ulkonäön. Toisissa sovelluksissa avatar perustuu todelliseen henkilöön ja tarjoaa täten mahdollisuuden viettää aikaa haluamansa julkisuuden henkilön tai esimerkiksi kuolleen läheisen kanssa – tai siis heistä luotujen avatarten.
Epäluonnollisuudestaan huolimatta en ihmettele sovellusten suosiota, sillä onhan WHO on nimennyt yksinäisyyden maailmanlaajuiseksi terveysongelmaksi (raportti 2025). Avattaret voivat tarjota viihdettä, neuvoja, lohtua, nauruja ja kokemuksen siitä, että on tullut kuulluksi.
Tuskin olen ainoa, jolle esimerkiksi sarjat tai kirjallisuus ovat tuoneet lohtua yksinäisinä hetkinä. Toisinaan niiden hahmot tuntuvat niin todellisilta ja merkitykselliseltä, että ne ovat melkein kuin ystäviä ja paluu vanhan lempikirjan ääreen tuntuu siltä kuin tapaisi taas tutun vuosien takaa.
Monet ovat myös löytäneet ystävyys- ja parisuhteita verkosta, eivätkä nämä suhteet ole välttämättä yhtään sen epätodellisimpia tai vähäisempiä kuin kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa syntyneet suhteet. Kun norjalainen Mats Steen kuoli, hänen pelikaverinsa ympäri maailmaa matkustivat tämän hautajaisiin (Yle, 23.2.2019). Steenille ihmisten tapaaminen pelien kautta toi suhteisiin vapautta ja tasavertaisuutta, jota lihastautia sairastava nuori ei ehkä olisi muuten kokenut.
Erona avattariin on toki se, että taiteessa esiintyvät hahmot ja ihmiset netissä ovat oikeasti jonkin toisen ihmisen tuotoksia. Jos avatar taas perustuu käyttäjän itsensä kouluttamaan algoritmiin, keskusteleeko käyttäjä silloin pikemminkin oman alitajuntansa kanssa kuin toisen?
Mielestäni vuorovaikutus muiden kanssa on tärkeää osittain juuri siksi, että sen avulla laajentaa horisonttiaan maailmaan, kun testaa ja vaihtaa ajatuksia muiden kanssa. Entä jääkö vuorovaikutuksessa kuolemattomien ja täydellisten mielikuvitushahmojen kanssa oppimatta joitain tärkeitä puolia elämästä?
Entä olisiko olemassa kestävämpiä tapoja vähentää yksinäisyyttä tai viihdyttää itseään kuin tekoäly, joka kuluttaa valtavasti energiaa ja vettä sekä aiheuttaa paljon enemmän päästöjä kuin tavallinen internetin käyttö? Tekoälyllä voi ratkaista varmasti monia suuria yhteiskunnallisia ongelmia, mutta joskus innostuksen keskellä voi unohtua, ettei kaikki tekoälyn käyttö ole tarpeellista tai tarkoituksenmukaista.
Juuri videoiden ja avattarien kaltaiset sovellukset ovat kaikista kuluttavampia ja siksi minua turhauttaakin, että viime vuosina tekoälyn tuottama moska, kuten älyttömät somevideot ja vääriä tietoja sisältävät hakukonetiivistelmät ovat vallanneet internetin.
Emilia Voltti