

LOIMAAN Seudun Teatteriyhdistys on toiminut jo 30 vuotta. Toiminta on yleisömäärilläkin mitattuna merkittävää: esimerkiksi viimeisten viiden vuoden aikana Loimaan teatterin näytelmät ovat tavoittaneet yhteensä noin 10 000 katsojaa.
Ohjelmistossa on tähän mennessä ollut kaikkiaan 220 näytelmää. Viime aikojen suosikkinäytelmiä ovat olleet muun muassa Sisko ja sen veli, Lumikuningatar, Kuin ensimmäistä päivää sekä Ella ja Paterock.
Harrastajien lukumäärä on 30 vuoden aikana ollut kaikkiaan noin 800, ja parhaillaan teatterin toiminnassa on mukana satakunta harrastajaa.
– Jo kymmenkunta meillä harrastuksen aloittanutta teatterintekijää on päätynyt isommille lavoille. Uusia mahtuu mukaan, ja erityisesti kaipaamme poikia ja miehiä mukaan toimintaamme, ohjaaja Sari Äikää-Torkkeli sanoo.
Teatterilla on hulppeat tilat Vesikoski-talossa, kun niitä vertaa samankokoisten teatterien kotipesiin ympäri Suomen.
– Meillä on täällä kunnolliset pukuvarastot, tilava kahvila ja jopa lavastepaja. Monet vierailulla käyneet teatteriammattilaiset ovat kehuneet paikkaa.
Sampsa Hakala

