Aapeli-talvimyrsky riepottelee Suomea, mutta Loimaa välttynyt laajoilta sähkökatkoilta

0
Tällä kertaa Kopeissa kiitetään muun muassa kaapeli-tv:n vahvistimen korjannutta ammattilaista.

Aapeliksi nimetty talvimyrsky riepottelee Suomea, mutta Loimaalla on vältytty laajoilta sähkökatkoilta. Puolen päivän aikaan Loimaalla ei ole Energiateollisuuden häiriötietojen mukaan yhtään asiakasta ilman sähköä.

Tilanne on paha erityisesti saaristossa. Carunan jakelualueella Lounais-Suomessa ilman sähköjä oli kello 15 aikaan vajaa 2 000 taloutta. Sähkövikoja on saatu korjattua hyvää vauhtia, sillä aamukahdeksalta sähköttä oli kaikkiaan noin 12 000.

 

Myrsky koettelee myös Vakka-Suomen Voiman verkkoaluetta laajalla rintamalla. Uudessakaupungissa, Laitilassa ja Pyhärannassa ilman sähköä on noin 1 700 taloutta kello 10:15. Varhain aamulla ilman sähköjä oli tuhat taloutta enemmän.

 

Keskiviikon vastaisena yönä mitattiin ennätyksellistä tuulta Suomen merialueilla. Tuuli yltyi lähes hirmumyrskyksi, kertoo Ilmatieteenlaitos.
– Kökarin Bogskärissä 10 minuutin keskiarvo tuulen nopeudesta oli 32,5 metriä sekunnissa. Tämä ylittää entisen Suomen ennätyksen 31 m/s, mikä on mitattu vuosina 1971, kahdesti 1975 ja 1995, kertoo meteorologi Pauli Jokinen.
Kökarin tuulen nopeus jää hieman alle hirmumyrskyrajan eli 33 m/s. Puuskissa tuuli oli kovimmillaan merellä 41,6 m/s.

Aallokko oli myös rajua. Selkämerellä mitattiin aaltopoijun kahdeksanvuotisen mittaushistorian suurin aallonkorkeus. Alustavien tietojen mukaan merkitsevä aallonkorkeus oli 7,9 metriä.
Maa-alueilla tuuli oli puuskissa maan länsiosassa paikoin yli 20 m/s. Manner-Suomen kovin puuska oli Vaasan Klemettilässä mitattu 32,8 m/s. Maarianhaminan lentoasemalla mitattiin 29,8 m/s.

Myrskymatalapaineeseen liittyen maan keskiosassa on satanut myös reippaasti lunta. Pirkanmaalta Pohjois-Karjalaan ulottuvalla alueella on kertynyt noin 20 cm lunta ja tykkylumi on aiheuttanut sähkökatkoja.

Pohjois-Itämeren länsiosaan, Ahvenanmerelle ja Selkämeren eteläosaan Ilmatieteenlaitos lupaa pohjoismyrskyä, 29 metriä sekunnissa.
Pohjois-Itämeren itäosaan ja Saaristomerellä pohjoismyrsky tarkoittaa tuulta 25 metriä sekunnissa.

Pohjois-Itämeren länsiosassa, Ahvenanmerellä ja Selkämeren eteläosassa esiintyy myrskyaallokkoa, jossa merkitsevä aallonkorkeus ylittää 7 metriä.
Ilmatieteenlaitos kertoo Twitterissä, että yöllä Kökarissa mitattiin 10 minuutin keskituuleksi 32,5 metriä sekunnissa, puuskassa jopa 41,6 m/s.

 

 

 

 

Ilmatieteenlaitoksen mukaan matalapaine väistyy kaakkoon ja tuulet alkavat tänään heiketä.

Juttua päivitetty kello 12:25 ja 15:20.