Lisää koronatapauksia Loimaalla, luku on nyt 18

0

Vahvistettujen koronatapauten määrä jatkaa nousua Loimaalla. Pääsiäissunnuntaina THL listaa Loimaalla todettujen tautitapausten määräksi jo 18. Torstaina se oli vielä 15.

Turussa koronatapauksia on nyt 72 ja Salossa 31. Helsingissä tapauksia on yli 1 000.

Kaikkiaan Suomessa on todettu eilen yhteensä 2 974 koronaa.

Koronatapausten määrä Varsinais-Suomessa lisääntyy hitaasti, kertoo Varsinais-Suomen sairaahoitopiiri. Koko Varsinais-Suomen alueella 169 ihmisellä on todettu koronatartunta. Tuorein luku on lauantailta.

Torstain ja perjantain aikana todettiin yhteensä 21 uutta tartuntaa. Tyksin sairaaloissa on koronaviruksen vuoksi hoidossa yhdeksän potilasta. Varsinais-Suomen alueella ei todettu ole uusia koronatartuntaan liittyviä kuolemantapauksia. Aikaisemmin niitä on raportoitu yksi.

Tyks Akuutin toimitusjohtaja Sirpa Rantasen mukaan kiireellisen avun tarpeessa olevan henkilön ei pidä empiä pyhien aikana. Ammattilaisen arvion hoidon tarpeesta saa puhelimitse joko omasta terveyskeskuksesta tai Tyks Akuutista. Ennen päivystykseen hakeutumista on aina soitettava puhelinneuvontaan.

Tilanne Tyksin sairaaloissa on rauhallinen. Koronaviruksen johdosta hoitoa tarvitsevien potilaiden määrä on Varsinais-Suomen alueella kasvanut hitaammin kuin mihin oli varauduttu. Sairaalajohtaja Petri Virolainen arvioi, että ei-kiireellistä sairaanhoitoa voidaan jatkaa vielä pääsiäisen jälkeen. Jos koronaviruspotilaiden määrä sairaaloissa ei kasva merkittävästi, on mahdollista että vastaanotoille ja toimenpiteisiin voidaan kutsua jopa uusia potilaita.