Loimaan Kalikka on myytävänä

0
Kalikan rannassa vasemmalla näkyvä vanha omakotitalo ei ole ollut enää käytössä. Oikealla on saunarakennus.

PÖYTYÄ/YLÄNE Loimaan kaupungin omistama, Pyhäjärven rannalla sijaitseva leiri- ja virkistysalue Kalikka on tullut myyntiin tällä viikolla.

Tarjouspyyntökierroksen jälkeen Kalikkaa alkaa myydä paikallisen Kiinteistötoimisto Uusitalon kiinteistönvälittäjä Olavi Uusitalo , joka tutustui leirikeskukseen paikan päällä tiistaina.

– Myyntisopimus tehtiin kaupungin kanssa tiistaina.

Hän uskoo leirikeskuksen herättävän ostajien kiinnostusta, sillä Pyhäjärveltä tulee harvoin myyntiin mökkejä ja etenkään näin suurella tontilla. Kalikan tontti on pinta-alaltaan 3,82 hehtaaria.

Kalikan myyntiaikeet ovat osa kaupungintalouden tasapainottamistoimenpiteitä. Leirikeskuksen myynnistä odotetaan alustavasti 200 000 euron myyntituloja. Summa ilmenee elinympäristövaliokunnan esitykseen sisältyvästä lisätasapainotuksesta, joka koskee kuluvaa vuotta eli myyntituloja odotetaan kaupungin kassaan tämän vuoden aikana.

Uusitalo arvioi, että Kalikasta saatava summa voi kohota yli 200 000 euron. Lopullista myyntihintaa on vaikea arvioida tässä vaiheessa, sillä kyse on sen verran harvinaisesta myyntikohteesta.

TALOUSTYÖRYHMÄN puheenjohtaja Pekka Ahokas (kesk.) perustelee Kalikan myyntiaikeita sillä, että kaupungin on hyödynnettävä kaikkia keinoja taloutta tasapainotettaessa.

Ahokas pitää Kalikan käyttöä vähäisenä, ja lisäksi kaupungilla on lähempänä Loimaan keskustaa sijaitseva Melliläjärvi, jota asukkaat voivat hyödyntää. Hänen mukaansa Kalikan huoltorakennuskin vaatisi remonttia.

Ahokas muistuttaa, että kaupunki on samaan aikaan myymässä muutakin omaisuutta, kuten metsä- ja peltoalueita, joten Kalikka ei ole yksin myytävien kohteiden listalla.

Elinympäristövaliokunnan puheenjohtaja Pekka Kaasalainen (kok.) kertoo, ettei Kalikan myynti ole herättänyt valiokunnassa sen suurempaa mielenkiintoa ja intohimoa, vaikka tasapainotuspaperi on ollut säännöllisesti esillä kokouksissa. Hän arvelee poliitikkojen hyväksyneen sen, että kaikki sopeuttamiskeinot on otettava käyttöön.

Myös Kaasalainen viittaa Kalikan vähäiseen käyttöön sekä Melliläjärven läheisyyteen ja kehittämismahdollisuuksiin ja lisää, että ihmisillä on nykyään käytössään paljon omia mökkejä ja muita vapaa-ajanviettopaikkoja. Hänestä Pyhäjärven vedenlaatukaan ei ole kovin hyvä.

Kaasalainen muistuttaa kaupungin myyneen jo aiemmin Vaapukkarannan Pyhäjärveltä.

– Esimerkiksi Kalikan majoitustilat ovat huonommat kuin Vaapukkarannan.

TARJOUSTEN jättöaika on elokuun loppuun saakka, ja sen jälkeen Kalikan myynti etenee syksyn mittaan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

Ahokas arvelee, että esimerkiksi Mustajärven leirikeskusta voitaisiin tarvittaessa vuokrata kaupungin käyttöön. Niin ikään kaupunki voisi tarvittaessa sopia Pöytyän kunnan kanssa, jos kaupunki haluaisi asukkailleen jatkossakin käyttömahdollisuuden Pyhäjärven rannalle, Pöytyän Kalikkaan.

 

Kalikassa järjestetään virkistys- ja leiritoimintaa

PÖYTYÄ/YLÄNE Loimaan Kalikassa järjestetään yleisiä virkistysvuoroja joka toinen viikko kesäkaudella niin Loimaan kuin Pöytyän kuntalaisille.

Aivan Loimaan Kalikan tuntumassa sijaitsee Pöytyän Kalikka, ja kunnat ovat jatkaneet tänä kesänä virkistysalueiden yhteiskäyttöä siten, että yleiset ja yhteiset käyttövuorot on järjestetty Pöytyän Kalikassa parillisilla ja Loimaan Kalikassa parittomilla viikoilla.

Lisäksi Loimaan Kalikassa on järjestetty varaus- ja leiritoimintaa niin kaupungin omille kuin muille toimijoille.

– Esimerkiksi osa Loimaan kouluista on järjestänyt täällä leirikoulua, kaupungin nuorisosihteeri Tiina Toivola kertoo.

Nuorisopalveluiden seurannan mukaan Loimaan Kalikassa on ollut kävijöitä vuositasolla tuhannen molemmin puolin kolmen viime vuoden aikana. Määrä sisältää kesäkauden avoimet vuorot kuudelta viikolta ja varatut vuorot.

Toivola arvioi määrän tekevän 25 kävijää päivää kohden. Hän muistuttaa, että kyse on arviosta ja toisaalta kesäkuun ensimmäisellä viikolla kävijöitä oli parhaimmillaan 50–60 päivässä.

LOIMAAN kaupungin viimeisimmässä rakennusten ylläpitostrategiassa Kalikkaa ei ole luokiteltu myytävien kohteiden listalle. Kalikan sauna ja huoltorakennus kuuluvat ensimmäiseen kategoriaan eli ylläpitävään strategiaan, jonka perusteella kohteessa ei ole tiedossa merkittäviä perusparannushankkeita lähiaikoina. Rannassa sijaitseva Kalikan vanha omakotitalo on sen sijaan luokiteltu purettavaksi ja maisemoitavaksi.

Kaupunki on investoinut Kalikkaan kaksi vuotta sitten. Tuolloin uusittiin huoltorakennuksen vesikatto ulkopuolisena työnä. Kaupungin omana työnä maalattiin sekä sauna että huoltorakennus. Lisäksi kaupunki uusi omana työnään vesijohdot ja sähköasennukset.

Kaupungin rakennuttamisinsinööri Harri Laaksonen kertoo, että Kalikan ulkoiset kustannukset ovat olleet vuositasolla 9 000–20 000 euroa vuosina 2016–2019.

Kalikka sijaitsee ranta-alueella ja rajoittuu asemakaava-alueelle, joten mahdollinen rakentaminen vaatii Pöytyän kunnanhallituksen poikkeamisluvan.

MONET Kalikan käyttäjät pitävät virkistysalueen säilyttämistä tärkeänä, ja nuorisosihteeri Tiina Toivola toivoisi, että kaupungin päättäjät kysyisivät ennen Kalikan myymistä asukkaiden ja etenkin nuorten mielipidettä siitä, koetaanko leirikeskus säilyttämisen arvoiseksi.

– Entä loppuuko kaupungin leiritoiminta, jos Kalikka myydään?

Toivola ymmärtää säästötarpeet, mutta hänestä kaupunki voisi lähestyä asiaa siltä kannalta, voisiko Kalikasta saada lisää tuottoja aluetta kehittämällä. Hän ehdottaa, että kaupunki investoisi alueen sisätilamajoitukseen, sillä leirialueet ovat kysyttyjä.

Toivola muistuttaa siitä, mitä päätettiin aikoinaan Vaapukkarannan myynnin yhteydessä.

– Tuolloin Loimaan kaupunginhallitus edellytti, että Kalikkaa kunnostetaan ja rakennetaan lisää majoituspaikkoja.