ORIPÄÄN kangasmetsissä kulkiessa voi törmätä paljon muuhunkin kuin vain pystysuoriin mäntyihin tai hiekkamonttuihin. Metsän uumenista, Hirvikoskentien varrelta löytyy nimittäin myös läjittäin vanhaa metalliromua aina autoista öljytynnyreihin ja läkkiämpäreihin. Peuranmetsästyspaikalla on puolestaan kuusen alle kätketty suuri määrä jätesäkkejä.
Kunnan rakennusmestari Aki Vuorinen sanoo, ettei heille ole tullut asiasta minkäänlaista ilmoitusta.
– Hirveän vähän meille yleensäkin tulee tietoa roskaamisesta. Viime vuonna niitä tuli kaksi, hän laskeskelee ja toivookin, että etenkin ympäristöä turmelevista jätteistä ilmoitettaisiin hanakammin.
Vuorinen myös toteaa, että kunnan on reagoitava asiaan, olivatpa jätteet sitten kunnan tai yksityisellä maalla.
– Varsinkin, jos ne ovat pohjavesialueella.
Oripään ympäristöasioista vastaava Etelä-Satakunnan ympäristötoimiston ympäristöylitarkastaja Johanna Thessler sanoo, että ensisijaisesti vastuussa on aina roskaaja.
– Monesti henkilöllisyyden selvittäminen on kuitenkin vaikeaa, ellei sitten jätekasassa satu olemaan vaikkapa vanhoja aikakauslehtiä tai lääkepurkkeja, joissa on nimilaput tallella. Silloin voimme päästä roskaajan jäljille, mutta muuten se on melko mahdotonta, hän toteaa.
Jos itse pahantekijää ei saada kiinni, vastuu luonnon putsaamisesta siirtyy maanomistajalle. Usein se voi olla kuitenkin kohtuuton vaatimus, jos roskienkippaaminen on säännöllistä ja maanomistajasta riippumatonta.
– Näissä tapauksissa, kun on selvää, ettei maanomistaja voi asialle mitään, vastuu on viime kädessä kunnalla.
Rangaistuksia ympäristön pilaamisesta annetaan myös harvoin, sillä niiden toteennäyttäminen on vaikeaa.
– Jos ympäristönpilaaja saadaan kuitenkin kiinni, siitä voi seurata sakkorangaistus.
Vuosikymmeniä vanhojen metalliromujen kohdalla Thessler ei näe enää vakavaa ympäristövaaraa.
– Tuntematta tätä Oripään tapausta sen tarkemmin voisin kuitenkin sanoa, että noin vanhoilla ja puhkiruostuneilla tynnyreillä ei ole enää akuuttia ympäristöriskiä. Ennemminkin voidaan puhua roskaamisesta ja maiseman pilaamisesta.
Thesslerin mukaan myös paikalla on väliä, kuinka suuresta riskistä on kyse.
– Jos vaikka pohjaveden päällä on 27 metriä hiekkaa, niin eihän esimerkiksi öljy sieltä mihinkään kulkeudu.
Pahimpina paikkoina Thessler pitääkin vanhaa tapaa heittää jätteitä hiekkakuoppiin.
– Ennen viskattiin sorakuoppiin jätteitä, vaikka se on pahin mahdollinen paikka. Siinä, kun on maata kaivettu jo valmiiksi pois, niin haitalliset aineet pääsevät imeytymään suoraan siitä pohjaveteen, hän varoittelee.