Muuttoaika

Pitkäperjantai

Pitkästäperjantaista on tullut kovin leimallisesti uskonnollinen juhla. Perimätiedon mukaan Jeesus kuoli tuona päivänä ristillä, ja päivää muistetaan pitkän paaston ja piinaviikon huipentumana. Ortodoksisessa kirkossa pääsiäinen monine juhlineen on kirkkovuoden tärkein päivä ja varsinainen juhlan kruunu on pääsiäinen, jolloin Jeesus nousi kuolleista.
Pääsiäistä on Suomessa vietetty koko kristillinen aika näissä merkeissä, ja päivän muu merkitys peilaa kristilliseen perintöön. Pitkä perjantai oli kaiken pahan kärjistymä, mikä johti perinteisessä suomalaisessa kansanperinteessä useisiin lopulliselta luonteeltaan ei kristillisiin perinteisiin.
Pitkänäperjantaina ei sopinut käydä vieraisilla. Jotkut pieksivät silloin kaikki lapsensa. Lieteen ei viritetty tulta vaan syötiin ainoastaan kylmiä ruokia. Päivä oli ankea ja altis erilaisille taioille ja taikakalujen valmistamiselle.
Pitkänperjantain ja lankalauantain ajan pahuus oli suurimmillaan, mikä mahdollisti myös pimeyden toimet. Noidat tai trullit kiersivät erityisesti karjan keskuudessa tekemässä taikojaan. Nämä taiat olivat poikkeuksetta vahingollisia, ja siksi karjaa koetettiin erityisesti suojella noina kriittisinä hetkinä.
Maalliseen pääsiäisperinteeseen kuuluvat pääsiäisnoidat ovat lähtöisin näistä pahoista voimista, vaikka nykyään ne ovat saaneet eräänlaisen karnevalistisen aseman. Noitia ja pahoja voimia koetettiin ehkäistä myös lankalauantaina paikoin poltettavilla pääsiäiskokoilla.

Teppo Vihola
Suomen maatalousmuseo Sarka

OP Edustajistovaalit


Lähitapiola
Sää

Suomi 100

Pala Kakkua

SPM –

Arkistot
Digilehti

Lue Loimaan Lehti

Loimaan Lehti on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Loimaan neljäsluokkalaiset tanssivat itsenäisyysjuhlan vieraiden kanssa valssia

Loimaan kaupungin neljäsluokkalaiset järjestivät Liikuntahallissa 4.12.2017 itsenäisyysjuhlan, jonka ohjelmaan kuului tanssiesityksiä. Tässä on vuorossa vieraiden kanssa tanssittu valssi.

Loimaan neljäsluokkalaiset ja itsenäisyysjuhlan vieraat tanssivat cicapoa

Loimaan kaupungin neljäsluokkalaiset järjestivät Liikuntahallissa 4.12.2017 itsenäisyysjuhlan, jonka ohjelmaan kuului tanssiesityksiä. Tässä on vuorossa vieraiden kanssa tanssittu cicapo.

Loimaan neljäsluokkalaiset tanssivat itsenäisyysjuhlassa letkajenkkaa

Loimaan kaupungin neljäsluokkalaiset järjestivät Liikuntahallissa 4.12.2017 itsenäisyysjuhlan, jonka ohjelmaan kuului tanssiesityksiä. Tässä on vuorossa letkajenkka eli letkis.