Lapua jäi ilman pisteitä Loimaalla

0

Nilan Bisons–Lapuan Korikobrat 98–85 (45–45).

Kuvassa Korikobrien Marcus Kittsia puolustava Tuukka Kotti palkittiin Bisonsin parhaana, ja hän pelasi jälleen vahvasti sekä hyökkäys- että puolustuspäässä. Ville Mäkäläinen oli myös totutun tehokas. Kuva. Eveliina Toivola.
Kuvassa Korikobrien Marcus Kittsia puolustava Tuukka Kotti palkittiin Bisonsin parhaana, ja hän pelasi jälleen vahvasti sekä hyökkäys- että puolustuspäässä. Ville Mäkäläinen oli myös totutun tehokas. Kuva. Eveliina Toivola.

Lapuan Korikobrat taistelee tosissaan viimeisestä playoff-paikasta, minkä se osoitti lauantaina Loimaalla. Vierasjoukkue kiusasi Biisoneita pitkään, mutta lopulta kotijoukkue oli vahvempi 13 pisteen erolla.

Lapua pysyi Biisonien mukana aina kolmannen erän loppuun asti. Vierasjoukkueen yhden pisteen johto kääntyi Tuukka Kotin (21/10/1/2r/1t) ja Antto Nikkarisen (3/2/1) korien myötä kuuden pisteen tappioasemaan. Viimeisen neljänneksen alussa Matti Nuutinen (16/4/1) kasvatti kahdella perättäisellä korillaan eron kymmeneen pisteeseen. Lawrence Kinnard (16/8/3/1r/1t) kavensi eroa korin verran, mutta kun Bisons vetäisi 8–0 -jakson, oli kotijoukkue karannut tavoittamattomiin.

Vierasjoukkueen kantavia voimia oli jälleen takamies Kyle Fogg (33/7/1), joka viimeisteli 33 pisteettä. Vaikka Bisons ei pystynytkään pimentämään Foggia samalla tavalla kuin edellisissä peleissä, ei tämän panos riittänyt viemään vieraita voittoon.

– Olisi pitänyt puolustaa Fogg ja muut paremmin pois – 85 pistettä vastustajalle on aivan liikaa, Carl Lindbom (6/2/1t) harmitteli.

Tuukka Kotti oli Bisonsin paras pelaaja. Myös Matti Nuutinen ja Aubrey Coleman (28/4/2/1r) suoriutuivat illasta puhtain paperein.

Frank Robinson (9/5/3/2r) palasi pelikentille sairauslomansa jälkeen. Hän oli lauantaina kentällä yli 16 minuuttia ja kantoi kortensa kekoon voiton eteen.

– Frank on tehnyt valtavasti töitä kuntoutumisensa eteen ja nyt oli hänen aikansa palata kentälle – nyt kun meillä palaa pelaajia sairauslomilta, meidän on varmistettava, että kaikki ovat samalla sivulla, Greg Gibson jutteli.

Vaikka Lapua olikin parempi kuin aiemmin, keskiviikkona vastus kovenee entisestään, sillä Bisons matkustaa Joensuun Katajan vieraaksi. Huolimatta Katajan neljän ottelun tappioputkesta se on edelleen sarjan kolmannella sijalla.

Biisonit on kohdannut Katajan kolmesti tämän kauden aikana. Kaksi ensimmäistä peliä Bisons voitti tiukasti, mutta viimeisessä kotiottelussa helmikuussa tuloksena oli niukka neljän pisteen tappio. Lauantain ottelussa Bisonsilla on ehkä enemmän panosta, sillä se taistelee runkosarjan voitosta. Kataja on melko varma sarjakolmonen.

Katajalla on laadukas pelaajamateriaali, mutta korintekosektorilla kolme pelaajaa nousee ylitse muiden – pelinrakentaja Teemu Rannikko, laituri Alex Wesby ja sentteri Mike Morrison. Rannikko loukkasi itseään Pyrintöä vastaan pelatussa ottelussa eikä hän ollut mukana Karhu-tappiossa. Wesby taas satutti itseään Karhu-pelissä. Kummankaan vammat eivät ilmeisesti ole järin vakavia, joten heidät nähtäneen kentällä Biisoneita vastaan. Morrison on hyvässä pelivireessä ja hänestä tulee Kotille oiva tanssipari korinaluskarkeloihin.

Jesse Kojo