Kaksi rattijuoppoa jäi kiinni

0

LOIMAAN SEUTU Kaksi humaltuneena henkilöautoillutta kuljettajaa jäi kiinni viikonloppuna.
Pikatiellä lauantai-iltana kiinnijäänyt kuski puhalsi alkometriin 0.42 mg/l lukemat, eikä hänellä ollut ajokorttia. Tarkastuksen yhteydessä partio sai kuulla, että kyseisellä autolla liikkunut seurue oli hetkeä aikaisemmin vieraillut yhdessä Loimaan keskustan kaupoista ja anastanut sieltä elintarvikkeita. Seurue vietiin Loimaan poliisiasemalle selvittelemään asiaa.
Toinen rattijuoppo jäi kiinni Oripään keskustassa Yläneentiellä hetki siitä, kun lauantai oli vaihtunut sunnuntaiksi. Autoa kuljettanut paikkakuntalainen puhalsi alkometriin 1.95 promillea. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.