Keihäskosken silta uusitaan

0

ORIPÄÄ, PÖYTYÄ Oripään ja Pöytyän Yläneen välillä maantiellä 210 sijaitseva Keihäskosken silta uusitaan. Varsinais-Suomen Ely-keskus aloittaa sillan uusimistyöt 5. toukokuuta.
Työt kestävät ensi syksyyn saakka. Töiden vuoksi tien nopeusrajoitusta joudutaan alentamaan ja liikenne ohjaamaan siltapaikan viereen rakennettavalle kiertotielle. Ely-keskus pahoittelee töiden aiheuttamia haittoja tielläliikkujille.
Nykyinen silta on vuonna 1906 rakennettu puukantinen teräspalkkisilta puupaalutetuilla luonnonkivisillä maatuilla. Sillan kansi on uusittu viimeksi vuonna 1993. Nykyinen silta puretaan, ja sen paikalle rakennetaan uusi teräsbetoninen laattasilta. Silta uusitaan puutteellisen kantavuuden vuoksi. Nykyisellä sillalla on painorajoitus, joka poistuu uuden sillan myötä jo kiertotien käyttöönoton yhteydessä toukokuun loppuun mennessä.
Liikenteen käytettävissä pyritään koko siltatyön ajan pitämään kaksi sorapintaista ajokaistaa. Työmaan kohdalla on korjaustöiden aikana 30 kilometrin tuntinopeusrajoitus. Liikenteelle aiheutuu työmaasta haittaa, muttei juurikaan viivästystä matka-aikoihin. Ely-keskus toivoo tienkäyttäjiltä varovaisuutta työmaan kohdalla liikkuessaan. Korjaustyö valmistuu kokonaisuudessaan syksyllä 2014. Urakoitsijana hankkeessa toimii YIT Rakennus Oy.