Perinteinen Savihölkkä kutsuu kuntoilemaan

0

LOIMAA Tulevana lauantaina Loimaalla juostava Savihölkkä on jo 33. järjestyksessään. Pitkin keskustan katuja ja teitä voi kirmata keväisenä lauantaina yksin tai porukalla, matkaa voi taittaa juosten, hölkäten tai kävellen. Mittaa lenkille kertyy noin 7 kilometriä. Hölkkäsarja on naisille ja miehille, lisäksi joukkuekisa on työpaikoille tai yhdistyksille sekä urheiluseuroille. Sekä lähtö että maali sijaitsevat kaupungin urheilukentällä.

Luvassa on runsaasti arvontapalkintoja ja jokainen osallistuja saa savitontun. Tapahtumaan voi osallistua myös ilman ajanottoa ja numeroa. Kilpailukeskuksessa toimii kisakioski kaupungin urheilukeskuksessa.

Ilmoittautumiset ovat paikan päällä klo 12 alkaen, viimeistään tuntia ennen lähtöä.

Mukana Savihölkässä on Oripäästä kotoisin oleva maajoukkueurheilija Anne Halkivaha. Hän osallistuu tapahtumaan oman harjoitusohjelmansa puitteissa joko seuraten kilpailukeskuksesta tai osallistumalla kisaan. Viime vuonna naisten sarjan voitti Turun Weikkoja edustava Annemari Sandell-Hyvärinen naisten reittiennätyksellä 22.53,9, miesten sarjan voitti Forssan Salaman Marko Vaittinen ajalla 22.16,9.

Eniten työntekijöitään/henkilöitään liikkeelle saanut yritys/yhteisö palkitaan. Viime vuonna palkinnon sai Loimaan Jankon Juoksukoulu, joka haastaa vuosien mittaan eniten voittoja napsineen Loimaan aluesairaalan tiimin.

Järjestäjänä toimii Loimaan Voiman Savihölkkätiimi.

33. Savihölkkä Loimaalla la 26.4. klo 14.