Vaijerirata JBFT:n uutena vetonaulana

0

LOIMAA JBFT Kaupunkifestivaalit tuo tänä vuonna festarialueelle musiikin lisäksi muitakin elämyksiä ja palveluja. Loimaalla järjestettävän tapahtuman uutena vetonaulana on vaijerirata, joka kulkee Esson sillalta joen poikki aina festivaalialueelle saakka. Matkaa laskulle tulee reilusti yli 100 metriä ja palvelun hoitaa Event Extreme ry Paraisilta.
– Vaijerirata soveltuu kaikenikäisille ja -kokoisille laskijoille. Lisää vauhtia laskuun saamme tekemällä sillan pieleen lähtöpaikan muutaman metrin korkeuteen, Event Extremen Matti Juhannusvuori kertoo.
Viime vuoden tapaan paikalla on Janne Niskan SkyView -nosturi, joka vie festarikävijän Loimaan taivaalle lähes 100 metrin korkeuteen. Paikalla on myös myyjiä, joiden valikoimissa on muun muassa lämpimiä festariaterioita ja chilituotteita, rockhenkisiä vaatteita, taidelasista tehtyjä koruja ja kierrätyslasia hyödyntävää ikkunataidetta. Tapahtuma-alueella voi teettää myös lävistyksiä.

JBFT järjestetään 30.–31.5. Loimaan keskustassa ja esiintyjinä ovat muun muassa Popeda ja Egotrippi.