Aino-Ilona ja Hullumies maltillisin odotuksin Kuninkuusraveihin

0

RAVIURHEILU Ypäjäläistamma Aino-Ilona kilpailee ensi viikonloppuna Porin Kuninkuusraveissa ravikuningattaren tittelistä. 13-vuotiaan Aino-Ilonan omistajaksi on merkitty Likan Talli, mutta hevonen tulee samasta Terhi Haukivaaran ja Esa Heikkisen tallista kuin ravikuningattareksi vuosi sitten Kuopiossa seppelöity Marimin. Heikkinen toimii Aino-Ilonan valmentajana, ja Porissa hevosta ohjastaa myös Mariminin rattailta tuttu Arto Hammar.

Aino-Ilona osallistui viime kesänä Kuopion Kuninkuusraveihin. Ohjissa oli Hannu Hietanen. Kuva: LL Arkisto / Tiina Naula
Aino-Ilona osallistui viime kesänä Kuopion Kuninkuusraveihin. Ohjissa oli Hannu Hietanen. Kuva: LL Arkisto / Tiina Naula

Kuninkuuskilpailuun osallistuu ori Hullumies, jonka omistaa Talli Hullumies Huittisista. Omistajaporukkaan kuuluu oripääläinen Arvo Ylitalo, ja Kauppapuutarha Ylitalo Oy on Hullumiehen toinen kasvattaja huittislaisen Esa Lähdekorven ohella. 11-vuotiasta Hullumiestä ohjastaa kuninkuuskilpailussa sen valmentaja Seppo Sarkola.
Sekä Aino-Ilonan että Hullumiehen taustajoukot lähtevät Kuninkuusraveihin maltillisin odotuksin. Molemmat olisivat tyytyväisiä, jos hevonen sijoittuu kokonaiskilpailussa hieman puolenvälin paremmalle puolelle.

Tiina Naula

Seppo Sarkolan ohjastama ja valmentama Hullumies hankki kokemusta Kuninkuusraveista jo Tampereen Teivosta vuonna 2011. Kuva: LL Arkisto / Tiina Naula
Seppo Sarkolan ohjastama ja valmentama Hullumies hankki kokemusta Kuninkuusraveista jo Tampereen Teivosta vuonna 2011. Kuva: LL Arkisto / Tiina Naula

 

Lue lisää 31.7.2014 lehdestä