Kutsunnat alkavat 15. elokuuta

0

KUTSUNNAT Asevelvollisuuslain mukaiset kutsunnat alkavat perjantaina 15. elokuuta. Tämän vuoden kutsunnat koskevat pääosin vuonna 1996 syntynyttä ikäluokkaa – yhteensä noin 32 400 henkilöä. Erillisiä kutsuntatilaisuuksia järjestetään eri puolilla Suomea 525 yhteensä 253 paikkakunnalla. Kutsunnat päättyvät 15. joulukuuta.
Kutsunnanalaisia ovat kaikki miespuoliset Suomen kansalaiset, jotka täyttävät tänä vuonna 18 vuotta. Kutsunnanalaisia ovat myös ne 19–29-vuotiaat, jotka eivät ole aikaisemmin kutsuntavelvollisuuttaan hoitaneet tai jotka on määrätty aikaisempien vuosien kutsunnoilla uudelleen tarkastettavaksi.