Tanssistudiolla muuvit ja kuviot uusiksi

0

 LOIMAA Tanssi on kaikille sopiva harrastus, vakuuttavat tanssinopettajat Maria Smura ja Tytti Ylen Studio Flow & Go:sta.

Tanssinopettaja Tytti Ylen on lupautunut toimimaan Maria Smuran oikeana kätenä. Studion kausi alkaa maanantaina, mutta suunnitelmia on tiedossa jo koko vuodeksi. Kuva: Maija Paloposki
Tanssinopettaja Tytti Ylen on lupautunut toimimaan Maria Smuran oikeana kätenä. Studion kausi alkaa maanantaina, mutta suunnitelmia on tiedossa jo koko vuodeksi. Kuva: Maija Paloposki

– Tanssityylejä on niin paljon erilaisia, on rauhallista lavatanssia, taidetanssia, hiphopia, streetiä ja showtanssia. Aina löytyy joku vaihtoehto, tanssistudion uusi omistaja Maria sanoo.
Tytti lisää, että tanssi on oiva keino itsensä toteuttamiseen, teki sitä sitten yksin, kaksin tai vaikka ryhmässä. Kaksikko jatkaa, että tanssi tukee hyvin muuta urheilua, sillä tanssi kehittää kehonkannatusta ja tukee tasapainoa, mitkä helposti jäävät muun treenin jalkoihin.

Torstain Loimaan Lehden teemana on harrastukset, ja tanssin lisäksi aiheina ovat esimerkiksi pöytätenniksen pelaaminen, ristipistotöiden tekeminen, luontovalokuvaus ja juokseminen. Runsaasti harrastustarjontaa löytyy myös Loimaan työväenopistosta, jonka tulevan lukuvuoden toiminnasta on luvassa juttua.

Maija Paloposki

Lue lisää 21.8.2014 lehdestä