LOIMAAN kaupunki on myöntänyt taiteen kannustusapurahan tänä vuonna Jyrki ”Jykke” Hakalalle.

Apurahan myöntämisperusteissa korostetaan, että Hakala on ollut jo monet vuodet yksi Loimaan kevyen musiikin kantavia voimia.
– Viime vuodet hän on osin omalla riskillään ja omalla työllään kehittänyt itse ideoimaansa ja synnyttämäänsä JBFT-festivaalia eli Jüberfestiä. JBFT on muutamassa vuodessa kehittynyt merkittäväksi kaupunkifestivaaliksi. Tapahtuma on tarjonnut yleisölle tunnettuja esiintyjiä ja vähemmän tunnetuille muusikoille esiintymismahdollisuuksia, perusteluissa todetaan.
Taiteen kannustusapurahan suuruus on 2 000 euroa.
Pasi Salo