Bisons yhtiöittää toimintansa

0

KORIPALLO Kolme vuotta sitten perustettu loimaalainen koripalloseura Bisons yhtiöittää toimintansa ja järjestää osakeannin. Seuran omistaa jatkossa Bisons Oy, joka jatkaa Bisonsin toimintaa osakeyhtiönä.
– Kaksi koripallon Suomen mestaruutta voittanut ja useilla valtakunnallisilla tunnustuksilla palkittu Bisons ottaa näin jälleen uuden ja ison askeleen toimintansa kehittämisessä. Yhtiöittäminen on ollut suunnitteilla jo pitkään, ja toteutus on osa joukkueen sekä koko Bisons-brändin toiminnan ammattimaistamista, Bisonsin tiedotteessa todetaan.
Tiedotteen mukaan perustajajäsenet ovat kutsuneet uuteen yhtiöön mukaan paljon eri alojen asiantuntijoita ja ammattilaisia, jotka voivat osaltaan vahvistaa Bisonsin taustaorganisaatiota. Mukana on myös liike- ja urheiluelämästä tunnettuja kasvoja. Bisons toimii omistajilleen jatkossa yhteisenä nimittäjänä useaan eri bisnekseen.
Osakkeita uudessa yhtiössä on yhteensä 1 000, joista 500 on merkitty jo perustamisvaiheessa. Yleiseen osakeantiin tulee näin ollen tasan puolet uuden yhtiön osakkeista eli 500. Yhden osakkeen arvo on 500 euroa ja vähimmäisostoerä on 10 kappaletta.
Osakkeiden merkintä päättyy helmikuun alkupuolella.