Poliisi valvoo tarkkaamattomia kuljettajia

0

POLIISI valvoo valtakunnallisesti tienkäyttäjien tarkkaamattomuutta liikenteessä alkaneella viikolla. Tarkkaamattomuudella tarkoitetaan huomion kiinnittymistä johonkin muuhun kuin liikenteeseen. Tällaista voi olla esimerkiksi ajon aikainen matkapuhelimen käyttö, syöminen, juominen tai vaikkapa vilkas keskustelu matkustajien kanssa.
– Liikenneturvallisuuden näkökulmasta on huolestuttavaa, että erityisesti matkapuhelimen käyttö ajon aikana on yleistynyt, poliisitarkastaja Pasi Kemppainen Poliisihallituksesta toteaa.
Poliisi muistuttaakin, että tieliikennelain mukaan ajoneuvon kuljettaja ei saa käyttää niin sanottuja viestintälaitteita ajon aikana siten, että laitteen käyttö voi haitata ajoneuvon hallintalaitteiden käyttöä tai muuten häiritä kuljettajan keskittymistä liikenteeseen.
Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja ei saa käyttää matkapuhelinta ajon aikana siten, että pitää sitä kädessään. Näiden säännösten lisäksi tienkäyttäjiä liikenteessä koskee yleinen huolellisuus- ja varovaisuusvelvoite, joten keskittyminen liikenteeseen tulisi olla jokaisen ykköstavoite.
Ajon aikana tapahtuva puhelimeen puhuminen nelinkertaistaa ja viestin kirjoittaminen yli 20-kertaistaa onnettomuusriskin.