LOIMAA Lounais-Suomen Partiopiirin Mettäsä-talvimestaruuskilpailut kisataan lauantaina Alastarolla. Kisoihin on ilmoittautunut 77 vartiota ja yli 300 kilpailijaa.
Kisojen kilpailukeskuksena toimii Alastaron yläaste, jonka pihalla järjestetään kisojen avajaiset ja suoritetaan lähtötehtävä. Yleisö on tervetullut seuramaan avajaisia ja aloitustehtävää yläasteen pihalle (Vahvalantie 4) klo 8.20.
Lähtötehtävän tehtyään vartiot hajaantuvat yläasteen lähimaastoon kiertämään rasteja, joita on kaikkiaan 15. Rastitehtävät liittyvät partiolaisten perustaitoihin, kuten suunnistamiseen, ensiapuun ja luonnontuntemukseen. Mukana on myös kätevyyttä, yhteistyötä ja oivaltamista vaativia tehtäviä.