Sunnuntaina hiihdetään Virttaanharjulla oikein järjestetysti

0

LOIMAAN SEUTU Viides Harjuhiihto hiihdetään sunnuntaina Virttaanharjun maastossa. Tapahtuman järjestäjiä ovat Huittisten Latu ja Polku sekä Vampulan Urheilijat. Kaksi vuotta sitten tapahtumaan osallistui 364 hiihtäjää, mutta tällä kertaa odotukset ovat suurempia.
– Erinomainen lumitilanne saattaa sunnuntaina saada liikkeelle selvästi enemmänkin hiihtäjiä, arvioi Huittisten Ladun ja Polun sihteeri Pertti Tiuttu.
Samaa ennakoi myös Vampulan Urheilijoiden hiihtojaoston puheenjohtaja Juhani Moisio, joka toimii myös Harjuhiihdon latumestarina.
– Lumen puolesta olosuhteet ovat nyt todella hyvät. Olen vetänyt harjun maastoon 25 kilometrin reitin, jonka innokkaimmat voivat hiihtää kahteenkin kertaan, jolloin matkaa kertyy 50 kilometriä. Tämän lisäksi olen ajanut lapsiperheitä varten erillisen, noin kolmen kilometrin pituisen perhereitin. Reitit soveltuvat perinteisen lisäksi myös luisteluhiihtoon.
Harjuhiihdon lähtöpaikkana toimii Vampulan Ulkoilumaja. Reiteille kukin voi lähteä omaan tahtiinsa kello 9–12. Paluu tulee tehdä kello 15:een mennessä. Tapahtumassa on myös maksullista voitelupalvelua, sekä hiihtoväline- ja voide-esittelyä.