Bisons voitti kotona, hävisi Tallinnassa

0

KORIPALLO Bisons Loimaa–Kouvot 82–71 (41–36). Loimaalaisilla oli vain kahdeksan pelaajaa käytettävissään, mutta siitä huolimatta Kouvot kaatui 11 pisteen erolla.
Peli oli vielä tasan, kun kolmatta erää oli alle kolme minuuttia jäljellä. Bisons pystyi repäisemään 10–0-putken ja karkaamaan vierailta vielä erän lopussa.
Ottelun pelottavin hetki nähtiin toisen neljänneksen lopussa, kun Roope Ahonen (19/4/7/1r) nilkutti pukusuojiin nyrjäytettyään nilkkansa. Onneksi Ahonen pystyi jatkamaan peliä heti kolmannessa erässä, eikä Biisonien sairastupa saanut jälleen yhtä uutta jäsentä.
– Roope pelasi toisen puoliskon 18 minuuttiaan nyrjähtäneellä nilkalla. Olen niin ylpeä taistelustamme, Bisonsin valmentaja Greg Gibson kehui.
Bisonsilla oli vain yksi yhdysvaltalainen ottelussa, Travis Nelson (25/8/2/1r/3t). Muut olivat sivussa eriasteisten loukkaantumisten vuoksi.

BIISONIEN pelit jatkuivat jo sunnuntaina Tallinnassa, kun Bisons käväisi Kalev/Cramon vieraana VTB-liigan ottelussa, joka päättyi lukemin  85–79 ja. (70–70, 41–38).
Bisons oli kahden pisteen alakynnessä vielä aivan varsinaisen peliajan viimeisillä sekunneilla. Martin Zeno (12/3/1/3r/1t) onnistui kaappaamaan pelivälineen ja nostamaan loimaalaiset tasoihin vain kahdeksan sekuntia ennen loppumista.
Jatkoerä eteni pitkään tasaisesti. Kalev onnistui kuitenkin kiskaisemaan 7–0-putken ja pelikelloon jäi enää alle minuutti. Zeno ja Anthony Hilliard (17/12/3/1r) pystyivät tuomaan loimaalaiset vielä pisteen päähän, mutta loppuhetkillä Kalev oli vahvempi ja viimeisteli loppulukemat vapaaheitoista.

TIISTAINA BIsons kohtaa Salon Vilppaan. Bisons on kääntänyt jokaisen kohtaamisen edukseen, mutta mistään helposta ottelusta ei ole kyse. Vilpas hävisi sarjajohtaja KTP:lle lauantaina vain kahdella pisteellä. Salohalliin on lähdössä runsaasti loimaalaisfaneja kannustamaan Biisoneita.

Jesse Kojo