LP-Vampula Huittisille uusi toiminnanjohtaja

0

LENTOPALLO LP-Vampula Huittisissa aloittaa uutena toiminnanjohtajana Sastamalasta kotoisin oleva Triin Kruuda. Seura on Kruudalle varsin tuttu, pelasihan hän LP-Vampula Huittisten mestaruusliigajoukkueen kapteenina tällä kaudella. Kruuda oli myös varsin suuressa roolissa Vampulan huikeissa nousukausissa, joissa saavutettiin ensin nousu ykkössarjaan ja siitä heti seuraavana vuonna Mestaruusliigaan.
Kruudalla on aikaisempaa liigakokemusta Kuusamon ja Kangasalan mestaruusliigajoukkueissa pelaamiltaan kausilta. Hänen kasvunsa lajin pariin on mahdollistanut Kruudan kasvattajaseura, Valepa sekä perhe, jossa kaikki ovat olleet vahvasti lentopallossa mukana. Vankka lentopallotausta lisättynä tuoreisiin opintoihin antaa hänelle vahvan pohjan olla yhtenä tärkeänä osana nuoren seuran kasvua ja kehittymistä. Tradenomiopintojen lisäksi Kruuda on valmistumassa AMK-koulutuksesta, International Business -opintolinjalta, ja uusi työ antaa hänelle loistavan mahdollisuuden tehdä opintoihin liittyvä päättötyö tuleviin tehtäviin liittyen.
LP-Vampula jatkaa myös ensi kaudella sekä naisten Mestaruusliigassa että ykkössarjassa pyrkien vahvasti toimimaan myös alueen juniorityön kehittäjänä.