Sampolla katkaisun paikka torstaina

0

LENTOPALLO Sampo–Hurrikaani 3–2 (22–25, 26–24, 31–33, 25–23, 15–9).
Hurrikaani ei onnistunut kolmannessa puolivälierässä löytämään lääkkeitä Sampon taontaan. Toinen peräkkäinen viisieräinen jännitysnäytelmä meni vastustajan nimiin hyvin pitkälti samalla kaavalla kuin lauantaina Loimaalla. Tälläkin kertaa Sampon voiton takuumiehet löytyivät kaksikosta Timo Leikas(29pist.)–Enderwin Herrera (19pist.).
Tämän lisäksi Jukka Tuovisen joukkue sai torjuntapelinsä ensimmäistä kertaa ottelusarjassa tiiviiksi. Kotijoukkueelle merkattiin peräti 21 torjuntapistettä Mikko Väliahon napatessa yksinään seitsemän torjuntapistettä.
Hurrikaani oli avauserän jälkeen kiinni myös toisen erän voitossa, mutta johtotilanne 23–21 ei riittänyt kuitenkaan loppuun saakka.
– Tänäänkin erät ratkesivat pirullisen pienillä marginaaleilla. Tilastojen valossa meillä on ongelmia edelleen toisen laitapelaajan tontin kanssa. Sieltä ei vain löydy tarvittavia tehoja. Toiseksi, häviämme Sampolle aivan liikaa hyvän noston jälkeisissä hyökkäyksissä. En ymmärrä, miten se on mahdollista. Huonon vastaanoton jälkeen pelimme sujuu hyvin, päivitteli linja-autosta tavoitettu Hurrikaanin päävalmentaja Ville Kakko.
Kakko murehti myös pieniä huolimattomuusvirheitä ja hakkurin henkisen kantin kestämättömyyttä viidennessä erässä.
– Eemeli Kouki (20pist.+16) kantaa hyvin vastuuta ja Matti Oivanen oli kuuden torjuntapisteen ja neljän ässän johdosta omalla tasolla. Muilta tarvitaan hiukan parannusta. Huomenna kaikki on kiinni omasta pelaamisesta. Edelleen toivon, että Aivars Petrusevics pääsisi omalle hyvälle tasolle. Silloin meillä ei olisi mitään hätää.
Sampo johtaa nyt ottelusarjaa 2–1 ja torstaina sillä on Siilinjärvellä mahdollisuus laittaa ottelupari pakettiin. Kaikki tietävät, että ottelusarjan katkaiseminen on kaikista vaikein tilanne. Jos Hurrikaani voittaa, siirtyy ratkaisu sunnuntaiksi Loimaalle. Ja siinä tapauksessa nitropurkille on varmasti kysyntää.

Valtteri Arra