WANHAA LOIMAATA Oli oikeastaan haikeaa jättää tori ja sen ympäristö taakse. Torin jälkeen Vesikoskenkatu alkaa ikään kuin kuihtua. Isoja taloja ei enää ole, ai niin pianhan tulemme Autokorjaamolle ja näemme uuden Veskolinnan. Ennen Autokorjaamoa oli torin nurkalla se Loimaan Lehden toimitalo. Sen jatkeeksi tehtiin laajennus kirjapainoa varten, noin vuonna 1956. Sinne mahtui aluksi kaikki painokoneet ja tilaakin jäi. Koulukavereista ainakin Reunasen Hannu oli siellä töissä.
VESKOLINNA oli KOPin rakennuksen jälkeen isompia kerrostaloja. Muistaisin, että 1960-luvun alussa olimme poikaporukalla työmaalla neuvomassa ja iltaisin istumassa pohjakerroksen betonivaluissa. Toiset vetivät kessua, toiset eivät. Tosin niitä kessuttelijoita ei juurikaan näe kaupungilla.
Veskolinnan alakertaan perusti liikkeensä ainakin Uljas Lappalainen -kello- ja kultaliike. Mukava kaveri ajeli töihin Antintieltä. Olisiko ollut myös maaliliike, Tapetti ja Väri. Sen muistan että yläkerran huoneistoissa asui muun muassa proviisori Margit Urkola ja hänen jälkeensä Taina Jaakkola. Taina oli pitkään proviisorina Apteekissa, kunnes siirtyi apteekkariksi Yläneelle. Veskolinnan paikalla oli ennen keltainen omakotitalo. Sen omisti Into Lehtosen äiti. Into aloitti Loimaan Sähkön kaupanteon jo siellä.
TOISELLA puolen katua oli pitkään kauppalan varastoalue. Komealla lautaseinällä eristettynä. No, meillehän sellainen kahden metrin lautaseinä ei ollut ongelma.
Pitänee mainita vielä Kauppalantalon ja varastoalueen välissä kulkenut tie tai polku. Siitä pääsi Leinosen suutariverstaaseen. Leinonen toimi myös kirkon suntiona.
Meille Leinonen oli tosi tärkeä, vain hän osasi tehdä pesäpallohanskoihin kunnon pussin. Salosen Reksille oli tehty tosi komea, jossa oli ainakin kymmenen nahkaniittiä. Meidän liimanäppeihin vähän vaatimattomampi
KAUPPALANTALON alakerrassa oli myös palokunnan letkujen kuivaustorni. Sen verran jäi tilaa, että käsittelyhuoneeseen oli Iiro Karppo pystyttänyt pingispöydän. Saattoi olla jo veljensä Jukan peruja. Pelaamassa kävivät ainakin James, Vaakku, Mikki, Nyky ja minäkin. Iiro oli taitava.
Isommat pojat kertoivat että he olivat löytäneet kellarista varaston jossa säilytettiin kirkon ehtoollisviinejä. Kai niitäkin jotkut maistoivat, se huomattiin ja varasto siirtyi uuteen paikkaan.
KUN SATAKUNNANTIEN vaikutusvoima hiljeni, rakennutti Yrjö Suominen komean liiketalon Veskolinnaa vastapäätä. Kellarissa miesten vaatteita, yläkerrassa naisten. Ostin sieltä komean nahkatakin, joka palveli 20 vuotta, ensin minulla koko opiskeluajan, sen jälkeen isällä. Takki maksoi 300 markkaa, mutta Suominen antoi opiskelemaan lähtevälle pojalle kymmenen prosenttia alennusta. Meni ostokseen kuitenkin apteekkioppilaan kuukauden palkka. Rakennus on vieläkin paikallaan.
RISTEYKSEN JÄLKEEN oli Kulosen talo. Vihreän sävyinen, pieni omakotitalo. Sinne muutti myös koulukaverimme Aarno Kulonen Pellosta. Oli serkkuja Kulosille. Kiharatukkainen jämpti mies, taisi olla nimismiehenä aikuisena. Paras kaverinsa oli Mattilan Esa. Outi Kulonen asui samassa talossa, oikein hyväkroppainen tyttö tai jo nuori nainen. Tuula-Liina Varis kertoo Kulosen talosta hyvässä kirjassaan. Tällä hetkellä Kulosen tontin nurkalla on grillikioski.
TOISELLA PUOLEN oli kaunis puutalo, johon muutti Holger Sura apteekin talosta. Lihaliike H. Sura taisi lukea seinässä. Holger palveli asiakkaita hyvin. Mukana kaunis rouvansa ja ainakin yhtä kaunis Koskisen Leena.
Suran Jari-poika kertoi että oli kiva koulun jälkeen käydä katsomassa äitiään! Surat asuivat yläkerrassa. Talossa oli asunut ainakin Vaava-niminen, olisiko ollut eläinlääkäri. Täytyy tarkistaa. Hietarinnan Anterokin asui aikanaan talossa.
Sura purki vanhan talon ja teetätti komean kivitalon. Liiketilat moninkertaistuivat. Jari-poika ei jatkanut isänsä liikettä vaan muutti Forssaan. Talossa toimi musiikkiliike, mitähän tänään. Seuraavaksi siirrymme Bio Baariin ja elokuvateatteriin. Se on kuitenkin niin pitkä juttu, että vaatii oman osansa.
Matti Pulli